Eurooppaa tarvitaan vastavoimaksi - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Muut lehdet

Eurooppaa tarvitaan vastavoimaksi

Julkaistu: 3.7. 2:00

Savon Sanomat kirjoittaa, että Kiinan ja Venäjän kehityskulut ovat noudattaneet hämmästyttävän paljon toisiaan.

”Kiinan valtionpäämies Xi Jinping on sementoinut asemansa elinikäiseksi. Samaan tähtää Venäjän presidentti Vladimir Putin perustuslakiuudistuksella – –.”

”Kiinalle ja Venäjälle on yhteistä myös se, kuinka ne ovat suhtautuneet alueellisiin itsemääräämisoikeuksiin. Räikein esimerkki oli, kun Venäjä miehitti ja liitti itseensä Ukrainalta Krimin kuusi vuotta sitten.”

”Kiinalla on Hongkongissa oma Kriminsä. Kun Iso-Britannia luovutti Hongkongin Kiinalle 1990-luvun loppupuolella, ne sopivat Hongkongille laajan itsemääräämisoikeuden vuoteen 2047 saakka. Kiina on kuitenkin tiivistänyt otettaan erityishallintoalueella. Konkreettinen osoitus tuli, kun Kiinan kansankongressin pysyväiskomitea hyväksyi ohi Hongkongin parlamentin turvallisuuslain.”

”Kiina ja Venäjä käyttävät vaikutusvaltansa kasvattamisessa suuremman oikeutta. Kun tarve on vaatinut, kansainvälisiä sopimuksia on rikottu vastalauseista ja talouspakotteista huolimatta.”

”Entistä tärkeämpää on, että länsimaiset demokratiat vahvistuvat vastavoimana. Kun Yhdysvallat on menettänyt tasapainoaan, yhtenäisen Euroopan merkityksen kasvusta on huolehdittava myös koronapandemian aikana.”

Hämeen Sanomien mukaan suomalaisilla riittää vielä tehtävää, että kierrätystavoitteet täyttyvät.

”Ihmisten into lajitella jätteitään vaihtelee suuresti. Helppouteen vaikuttaa myös esimerkiksi asuinpaikka ja etäisyydet kierrätyspisteisiin.”

”Suomen pitäisi parantaa jätteiden kierrätystään selvästi. Pari vuotta sitten hyväksytty EU:n kiertotalouspaketti asettaa kovat tavoitteet.”

”Näihin tavoitteisiin pohjautuvaa uutta jätelakia eduskunta käsittelee syksyllä.”

”Suomalaisia on yritetty viime vuosina kiihtyvällä tahdilla opettaa ja patistaa parempaan muovin kierrätykseen. Siihen nähden tuntuukin ristiriitaiselta, että muovijätettä viedään enenevissä määrin Ruotsiin ja pian myös Saksaan (HäSa 30.6.), koska Riihimäellä sijaitsevan Suomen ainoan muovijalostamon kapasiteetti ei riitä.”

”Fortumin mukaan investoinnit uusiin muovijalostamoihin Suomessa ovat jäissä uuden jätelakiesityksen tuoman epävarmuuden vuoksi.”

”Jätehuolto herättää tunteita.”

”Luontoon heitetyt roskat tai ylitäysinä julkisilla paikoilla pursuavat roska-astiat pilaavat monen mielen eritoten näin kesällä. Ne olisi syytä siivota nopeasti pois.”

”Järjestelmän uskottavuus ja tasapuolisuus ei kestä myöskään vapaamatkustamista. Esimerkiksi Hämeenlinnassa viime syksyn tiedon mukaan tuhannet kiinteistöt luistivat pakollisista jätemaksuista ja veivät roskansa kuka ties minne.”

Luetuimmat - Mielipide

Luitko jo nämä?