Appiukko ja Aristoteles tiesivät, ettei kesä ole hyvä, vaikka aurinko aina paistaisi, jos yksi asia puuttuu - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Kolumni

Appiukko ja Aristoteles tiesivät, ettei kesä ole hyvä, vaikka aurinko aina paistaisi, jos yksi asia puuttuu

Mitä enemmän kanssaihmisten onnea saa elämään mahtumaan, sitä parempi kesästäkin tulee.

Julkaistu: 9.7. 2:00, Päivitetty 9.7. 9:46

Myönnetään. Olen loman tarpeessa. Ehkä siksi olen miettinyt muun muassa hyvän kesän ongelmaa. Mistä aineksista hyvä kesä muovautuu?

Tuskin tiedän tyhjentävää vastausta. Sellaisen väittäminen olisi mahti­pontista. Sitä paitsi sanotaan, että filosofi Aristoteles oli viimeinen ihminen, joka tiesi kaiken, ja hän eleli Kreikan kesiä yli 2 300 vuotta sitten. Mutta yrittämistä tietojen rajallisuus ei tietenkään estä.

Mainiossa kirjassaan Ankeriaan testamentti Patrik Svensson kertoo, kuinka Aristoteles etsi lammikoitten äärellä vastausta kysymykseen, mistä ankeriaat syntyvät. Tyhjästä, kuului tyhjentävä vastaus, ja siihen oli tyytyminen.

Ankeriastutkimusten ja muiden havaintojensa avulla Aristoteles kuitenkin loi perustan sille, miten luonnonilmiöitä tutkitaan. Tutkimuksen täytyy perustua kokemukseen ja aistein saataviin havaintoihin ja olla systemaattista.

Esimerkistä käy edesmenneen appiukkoni sääkirjanpito. Elämänsä ehtoovuosina hän kirjasi aamuisin ja iltapäivisin säntillisesti ylös päivien lämpötilat ja muutamia muita asioita. Aristotelisten havaintojen pohjalta hän tiesi tarkalleen, millainen kesä hänen kotipihallaan oli ollut – päivä päivältä, vuosi vuodelta.

Sääpäiväkirjan pitäminen oli appiukolle jokapäiväistä liikettä ja aivojumppaa, joka auttoi kuntoutumaan aivohalvauksesta ja paransi elämänlaatua.

Minun tarmoni ei päiväkirjan pitoon riitä. Työhuoneeni ikkunasta näen että tuulee. Ikkunan raosta kuulen koivunlehtien havinan ja männynkäpyjen napsahtelun, kun tuuli varistelee niitä pihamaalle. Lämpötilan tarkistin kuistin mittarista. Se on +18. Aronia-aita taipuu puuskissa.

Uutisista tiedän, että kesäkuussa Suomessa oli yli 20 hellepäivää, mutta alkukesän säätilan näen vaatekaapistakin. Uudet shortsit piti hankkia, paksut paidat panna piiloon. Meressäkin kävin uimassa, vaikka viime kesänä ostettuja uimahousuja ei enää löytynytkään.

Rannalla varpaat lämpimässä hiekassa elämä oli kohdillaan. Kuuntelin kaislikon kahinaa.

Mutta eivät empiirisen tiedon jyvät tai henkilökohtainen nautinto riitä tekemään kesästä hyvää. Aristotelisen inhimillisen toiminnan päämäärä on onnellisuus – ei vain minun vaan niiden joiden kanssa elän – ja onnellisuuden toteutumiseen tarvitaan hyviä tekoja.

Elämänpiirinsä rajat voi jokainen kuvitella itse, mutta mitä enemmän kanssaihmisten onnea saa elämään mahtumaan sitä parempi kesästäkin tulee.

Jos appiukkoni eläisi, veisin hänelle uuden sääpäiväkirjan – sellaisen punakanttisen vihkon, jossa on musta vahakansi, mutta näissä oloissa myös haudalle viety tuulessa taipuva ruusu voisi olla hyvä alku.

Ihmiset pitäisivät siitä. Ja tuuli ja pörriäiset. Auttaisin sillä tavalla elämäni empiriaa.

Kirjoittaja on urheilutoimituksen esimies.

Luetuimmat - Mielipide

Luitko jo nämä?