Pam on auttanut työperäistä hyväksikäyttöä kokeneita – jäsenyyttä ei edellytetty - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Lukijan mielipide

Pam on auttanut työperäistä hyväksikäyttöä kokeneita – jäsenyyttä ei edellytetty

Pamin oikeusapusääntöjä on muutettu, jotta apua voidaan myöntää entistä joustavammin hyväksikäyttötapauksissa.

Julkaistu: 12.7. 2:00

Paavo Teittinen (HS 10.7.) kritisoi Palvelualojen ammattiliiton Pamin toimintaa työperäisen hyväksikäytön ehkäisyssä ja väitti liiton toimintaa tekopyhäksi.

Pam on auttanut työperäistä hyväksikäyttöä kokeneita monin tavoin. Liiton jäsenyyttä ei siihen ole edellytetty. On yhteisen edun mukaista, että työelämä Suomessa on turvallista ja työmarkkinat ovat reilut.

Pam on ammattiliitto, jonka tehtävänä on palvella ja neuvoa jäseniään työelämäasioissa. Vaikutamme myös aktiivisesti lainsäädännön kehittämiseen, teemme viranomaisten kanssa yhteistyötä ja autamme viranomaisia muun muassa palkkasaatavien laskennassa. Tarjoamme lisäksi liittoon kuulumattomille neuvontaa ja hoidamme heidän ongelmatilanteitaan.

Pamilla on merkittävä rooli palvelualojen edunvalvojana kaksien työmarkkinoiden syntymisen ja eriarvoistumisen ehkäisemisessä. Kun nepalilaisten ravintolatyöntekijöiden hyväksikäyttö nousi esiin keväällä 2019, tarkensimme Pamissa käytänteitämme liittoon kuulumattomien auttamiseksi. Nepalilaisille ravintolatyöntekijöille nimettiin aluetoimistoon oma yhteyshenkilö, jotta yhteyden ottaminen olisi mahdollisimman helppoa. Olemme järjestäneet tapaamisia, joissa on kerrottu työelämän pelisäännöistä ja auttaneet työttömyysturva-asioissa. Mukana on ollut myös Rikosuhripäivystys. Pam on myös auttanut nepalilaisia ravintolatyöntekijöitä työnhaussa tekemällä yhteistyötä työnantajaliitto MaRa ry:n ja alan yritysten kanssa.

Pamin oikeusapusääntöjä on muutettu, jotta apua voidaan myöntää entistä joustavammin hyväksikäyttötapauksissa. Jutun tueksi on kuitenkin aina oltava näyttöä, jotta oikeusapu voidaan myöntää. Pamilla on tälläkin hetkellä hoidettavana rikosjuttuja, joissa jäsenyyden puuttuminen ole muodostunut esteeksi. Pam hoiti myös SMC Palvelut oy:tä koskevan oikeustapauksen, ja työntekijälle maksettavia korvauksia saatiin nostettua.

Pamissa on valtaisa kokemus ulkomaalaisten työntekijöiden asioiden hoitamisesta. Jäsenistömme on hyvin moninainen, ja siksi myös palveluita tarjotaan eri kielillä ja uusin keinoin.

Pam ei ole taho, joka saa hyväksikäyttötapaukset tietoonsa automaattisesti. Jos työntekijä tai viranomainen ei ota meihin yhteyttä, emme tietoa saa. Kaikissa palvelualan yrityksissä ei ole luottamusmiestä. Pidämme siksi tärkeänä, että tiedonkulkua eri toimijoiden kesken saadaan parannettua.

Koska ammattiliitto ei voi hoitaa työntekijän asiaa ilman lupaa, vaatii yhteydenotto työntekijältä erityistä rohkeutta tilanteessa, jossa oleskelulupa on riippuvainen työpaikasta. Ammattiliittojen kanneoikeus madaltaisi kynnystä yhteydenottoon ja parantaisi työntekijöiden asemaa.

Annika Rönni-Sällinen

puheenjohtaja,

Jaana Ylitalo

edunvalvontajohtaja,

Palvelualojen ammattiliitto Pam

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Kolumni|Ammattiliitto Pamin toiminta on tekopyhää

Luetuimmat - Mielipide

Luitko jo nämä?