Korkeakoulutuksen tasa-arvo rakoilee yhä – yliopistojen eliitti­aloille valikoituu yläluokkaisempaa väkeä kuin muille aloille - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Kolumni

Korkeakoulutuksen tasa-arvo rakoilee yhä – yliopistojen eliitti­aloille valikoituu yläluokkaisempaa väkeä kuin muille aloille

Korkeakoulutuksen saavutettavuus on muutakin kuin se, että joka maakunnassa on vastakin korkeakoulu.

Julkaistu: 12.7. 2:00, Päivitetty 12.7. 9:36

Nykyinen Sanna Marinin (sd) ja alun perin Antti Rinteen (sd) hallitus pyrki jo ohjelmassaan erottautumaan edellisestä kohtelemalla korkeakouluja jos nyt ei silkkihansikkain niin ainakin pumpulikäsinein.

Korkeakoulujen rahoitukseen aiemmin tehtyjä leikkauksia paikattiin palauttamalla indeksiin sidotut tarkistukset, ja myös perusrahoitukseen tuli korotusta. Koronaviruskriisin takia syksyn aloituspaikkalisäyksiin löytyi äskettäin erillistä elvytysrahoitusta.

Hallitusohjelman laajaan ”selvitysosioon” korkeakoulut saivat rauhoittelevia lupauksia. Esimerkiksi yli­opistojen itsehallinnon astetta ja autonomiaa arvioidaan. Myös korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelma valmistellaan. Urakat pantiin alulle kesäkuun lopulla.

Saavutettavuus kuulostaa lähes yhtä luotaantyöntävältä ja vieraannuttavalta käsitteeltä kuin hallituksen tasa-arvo-ohjelmasta tikun nokkaan noussut intersektionaalisuus.

Kummankin sanan voi liittää myös puoluepolitiikkaan. Saavutettavuuden supistaa helposti keskustan vaalimaksi aluepolitiikaksi. Siinä tärkeintä on, että jokaisessa maakunnassa on vastakin korkeakoulu.

Intersektionaalisuuden tuli vihreitten puheenjohtaja Maria Ohisalo sitoneeksi blogissaan vihreisiin ja feminismiin.

Sekä korkeakoulutuksen saavutettavuus että intersektionaalisuus tavoittelevat hyväntahtoisesti tulkittuna samaa eli mahdollisimman moniulotteista tasa-arvoa. Pahantahtoinen intersektionaalisuuden tulkinta tarkoittaisi kisaa siitä, ketä on kovimmin kolhittu.

Korkeakoulutuksen saavutettavuutta on määrä tutkailla alueiden ja sukupuolen lisäksi myös sosioekonomisen aseman, maahanmuuttajataustan, etnisten ja kieliryhmien sekä toimintarajoitteisten kannalta. Ikäkin olisi hyvä ottaa huomioon.

Käytännössä kyse on siitä, ketkä hakeutuvat ja pääsevät tutkintoa tavoittelemaan – ja onko esteenä esimerkiksi rahan puute.

Kovin syvästä kuopasta ei Euroopan historian professorin Laura Kolben johtaman ohjausryhmän tarvitse liikkeelle lähteä, sillä mahdollisuuksien tasa-arvo korkeakoulutuksessa on Suomessa jo parasta pohjoismaista tasoa.

Esimerkiksi korkeakouluja on siroteltuna lähes 40 pitkin maata, joten kovin kaukana kotoa ei lähin opinahjo ole. Lisäksi avoimet verkkokurssit avaavat opintoja vaikka maailman huippuyliopistoissa. Tosin tutkintokoulutuksen aloituspaikoista on Suomessakin yhä kova kisa, kun hakijoissa on myös iäkkäämpiä.

Lukukausimaksuja ei kotimaan tai Euroopan unionin kansalaisilta peritä, ja opintotukeakin saa.

Naisia opiskelijoista on ollut yli puolet jo vuosikymmeniä, joskin professoreista heitä on vasta niukka kolmannes. Useat alat ovat yhä myös varsin sukupuolittuneita: kova tekniikka on sitkeästi miesten ja terveystiede naisten suosiossa.

Sosioekonomiset erot yliopisto-opiskelijoiden taustalla ovat tasoittuneet tuntuvasti, mutta silti työväestön ja alempien toimihenkilöitten lasten aliedustus on yhä suhteellisesti suurinta. Työttömien jälkeläisten sijoittuminen yliopistokoulutukseen on vähäistä ja sujuu hitaasti, samoin ulkomaalaistaustaisten.

Useiden tutkimusten mukaan sosioekonomisten ryhmien erot ovat siirtyneet yliopiston sisälle: eliitti­aloille eli lääketieteeseen, oikeustieteeseen, tekniikkaan, kauppatieteeseen ja nyt myös psykologiaan valikoituu yläluokkaisempaa väkeä kuin vaikka farmasiaan, yhteiskuntatieteisiin ja kasvatustieteisiin.

Hyvää tarkoittavat korkeakouluopiskelijoiden valintauudistuksetkaan eivät tahdo onnistua mahdollisuuksien tasoittamisessa: jos suositaan nuoria, sorretaan vanhoja. Todistusvalinnalla pyritään vähentämään maksullista valmentautumista, mutta se tuntuu vain siirtyvän varhaisempaan vaiheeseen, jos tähtäimessä on hakupaineala.

Korkeakouluopiskelijoiden so­sio­ekonomisten erojen häivyttämisessä Marinin hallitus onkin jo ehkä tehnyt tärkeimmän uudistuksen palauttamalla kaikille eli myös työttömien lapsille oikeuden kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen. Muutos tulee voimaan elokuun alussa.

Harvasta asiasta tutkijatkaan ovat yhtä yksimielisiä kuin varhaislapsuuden merkityksestä menestymiselle myöhemmässä elämässä.

Korkeatasoinen varhaiskasvatus opettaa esimerkiksi sosiaalisia taitoja ja estää syrjäytymistä. Teini-iässä aukkoja ei enää paikata.

Kirjoittaja on HS:n politiikan ja talouden toimittaja.

Luetuimmat - Mielipide

Luitko jo nämä?