Kotitalousvähennys on hyvä työkalu talouden elpymiseen - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Lukijan mielipide

Kotitalousvähennys on hyvä työkalu talouden elpymiseen

Julkaistu: 1.8. 2:00

Koronavirusepidemia on ollut kovaa aikaa Suomen taloudelle, ja siitä ovat kärsineet ennen kaikkea pienet ja keskisuuret yritykset. Myös kansalaisten yksityinen kulutus on supistunut merkittävästi. Sen vaikutus koko maan talouteen näkyy selkeästi.

Tulevan budjettiriihen yksi tärkeimpiä asioita on työllisyyden kohentaminen ja sitä kautta myös yksityisen kulutuksen saaminen vauhtiin.

Kotitalousvähennys on erinomainen keino lisätä pienten ja keskisuurten yritysten työllisyyttä sekä yksityistä kulutusta. Tässä tilanteessa olisikin erinomainen mahdollisuus nostaa Antti Rinteen (sd) laskema vähennyksen korvausprosentti ennalleen, tai jopa korottaa se väliaikaisesti 60 prosenttiin. Tämä aktivoisi yksityisiä ihmisiä varmasti tarjoamaan työtilaisuuksia yrittäjille, ja monessa tapauksessa (esimerkiksi remontit) myös tavaroiden liikkuvuus lisääntyisi.

Näin syntyisi paitsi uusia työtilaisuuksia myös verotuloja korvaamaan osin vähennyksestä aiheutuvia verotulojen menetyksiä.

Risto Nikulainen

eläkeläinen, Kotka

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Luetuimmat - Mielipide

Luitko jo nämä?