Jatkuva kasvatus on harhaanjohtava mutta keskusteluun vakiintunut termi - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Lukijan mielipide

Jatkuva kasvatus on harhaanjohtava mutta keskusteluun vakiintunut termi

Oikea termi olisi ”metsänhoidollinen harsinta”.

Julkaistu: 2.8. 2:00

Minna Hokka ihmetteli jatkuvan kasvatuksen erilaisia määritelmiä (HS Mielipide 31.7.). Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton (MTK) kyselyssä yksi kolmasosa metsänomistajista ilmoitti käyttävänsä tai kokeilleensa jatkuvaa kasvatusta. Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) mukaan sitä tarkoittavia hakkuita tehdään vuosittain noin 1 000–2 000 hehtaaria.

Näennäinen ero ei kuitenkaan seuraa käsite-eroista. MTK:n kysely kertoo jatkuvaa kasvatusta kokeilleiden metsänomistajien osuuden ja VMI vuosittain tehdyn jatkuvan kasvatuksen metsien pinta-alan. Joku metsänomistaja voi tehdä pienellä metsäalalla kyseisiä hakkuita mutta harjoittaa muualla metsissään jaksollista kasvatusta.

Termi ”jatkuva kasvatus” on harhaanjohtava. Käytimme sitä, koska se oli vakiintunut keskusteluun (HS Mielipide 18.7.). Oikea termi olisi ”metsänhoidollinen harsinta” professori Peitsa Mikolan käsiteyhteenvedon mukaisesti (Silva Fennica 1984). Harsinnasta on eri variaatioita, joihin tässä ei ole mahdollista puuttua, mutta pinta-alat ovat mukana VMI:n tuloksissa.

Erkki Tomppo

metsäninventoinnin professori emeritus, Espoo

Pekka Kauppi

ympäristönsuojelun professori emeritus, Helsinki

Heikki Smolander

metsänhoidon erikoistutkija, eläkkeellä, Suonenjoki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Lukijan mielipide|Metsän jatkuva kasvatus määritellään eri tavoilla

Lukijan mielipide|Metsäammattilaiset Suomessa ja Ruotsissa suosivat jaksollista kasvatusta

Luetuimmat - Mielipide

Luitko jo nämä?