Purkubuumi uhkaa nyt peruskorjausikään tulleita modernin arkkitehtuurin luomuksia, kirjoittaa Suomen arkkitehtiliiton puheenjohtaja - Mielipide | HS.fi

Purkubuumi uhkaa nyt peruskorjausikään tulleita modernin arkkitehtuurin luomuksia, kirjoittaa Suomen arkkitehtiliiton puheenjohtaja

Peruskorjausikään tulleita modernin arkkitehtuurin luomuksia puretaan 1960- ja 1970-luvuilta tutuin perustein.

22.8. 2:00 | Päivitetty 22.8. 7:16

Suomen kansallisvarallisuudesta 45 prosenttia – noin 500 miljardia euroa – on rakennuksissa. Suomi on leimallisesti modernin arkkitehtuurin maa. Vain viisi prosenttia rakennuskannastamme on yli sata vuotta vanhaa. Meillä onkin vähemmän vanhoja rakennuksia kuin missään muussa Euroopan maassa.

Suojeltujen rakennusten osuus rakennuskannastamme on noin kaksi prosenttia. Se on todella vähän. Silti suojelumerkinnätkään eivät enää takaa rakennuksen säilymistä.

Olemme samassa tilanteessa kuin 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin purettiin juuri peruskorjausikään tulleita jugendrakennuksia. Purkubuumi on taas täällä. Nyt puramme lähinnä peruskorjausikään tulleita modernin arkkitehtuurin luomuksia. Perustelut ovat tuttuja puolen vuosisadan takaa: tehokkuus, korjausten kalleus, epäkäytännöllisyys ja rakennustaiteellisen arvon vähäisyys.

Kaikki arvorakennukset eivät ole suojeltuja, eivätkä voikaan olla. Suojelu tapahtuu Suomessa lähinnä asemakaavoituksella. Rakennusperintö- ja kirkkolailla suojeltuja rakennuksia on vähemmän.

Valmiiksi rakennetussa ympäristössä asemakaavaa muutetaan vain, jos merkittäville muutoksille on tarvetta. Tämä on toki järkevää, koska resurssit ovat rajallisia.

Arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema Töölön kirjasto ja Hampus Dahlströmin suunnittelema Kappeli-ravintola Esplanadin puistossa ovat esimerkkejä arvorakennuksista, joilla ei ole mitään suojelustatusta. Kappelia nykyisinkin koskeva asemakaava on vuodelta 1836.

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistaminen on parhaillaan käynnissä. Lakiin on tulossa ensi kertaa vahvaa teknisiin ominaisuuksiin liittyvää korjausrakentamisen säätelyä. Lakiluonnoksissa ei kuitenkaan näy nykylainsäädännön rakennusperintöä korostava näkökulma tai kaupunkikuvan varjeleminen, vaikka niitä koskevien pykälien tarve on entistä suurempi: uudet tekniset vaateet eivät ole aina hienovaraisin korjauksin sovitettavissa rakennuksen ominaispiirteisiin.

Ellei rakennuksella ole suojelustatusta, käyttötarkoituksen muutos tarkoittaa lakiluonnosten mukaan uudisrakentamisen normeja vanhassa talossa. Tämä ajaa ylikorjaamiseen. Uuden lainsäädännön tulee mahdollistaa esimerkiksi painovoimaisen ilmanvaihdon säilyminen käyttötarkoituksen muuttuessakin.

Muualla Euroopassa on käytössä monia hyviä tapoja, joiden avulla ohjataan rakennusperinnön säilymistä. Suojellut rakennukset on joissain maissa vapautettu kiinteistöverosta kokonaan tai osittain. Toinen tapa turvata rakennusperinnön säilymistä on antaa yksityisille ihmisille mahdollisuus tehdä verovähennyskelpoisia lahjoituksia kulttuuriperintöä hallinnoiville säätiöille.

Suomessa valtio voisi ohjata rakennusperinnön säilymistä ja ilmastoviisasta korjausrakentamista nykyistä monipuolisemmin. Nyt rakennuslupavaihe on paisumassa entisestään erilaisilla teknisillä ja varsin yksityiskohtaisilla vaatimuksilla, vaikka niitä on jo ennestään paljon.

Rakennusten ympäristövaikutuksista jopa puolet syntyy rakennusmateriaaleista. Ilmaston kannalta vanhan purkaminen ja uuden rakentaminen ei ole järkevää.

Meidän tulisi suosia korjausrakentamista. Siihen voitaisiin ohjata esimerkiksi jätemaksuilla tai -veroilla kuntien ja maakuntien hyvin järjestyneiden jäteyhtiöiden kautta. Samalla saataisiin ajantasaista tietoa rakentamisen todellisista ympäristövaikutuksista.

Valtiolla ja kunnilla on käynnissä mittavat rakennetun omaisuuden myyntijärjestelyt. Periaatteena on, että yhtäkään kiinteistöä ei omisteta, ellei valtion tai kunnan ydintoiminta sitä tarvitse. Joillain rakennuksilla saattaa kuitenkin olla niin suuri kulttuurinen tai yhteiskunnallinen merkitys, että niiden omistajuudesta kannattaa pitää kiinni.

Suomen perustuslain mukaan vastuu kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille ja jokaiselle pyritään turvaamaan mahdollisuus vaikuttaa omaa elinympäristöä koskeviin päätöksiin. Se on muistettava maankäyttö- ja rakennuslakia uudistettaessakin.

Rakentaminen vaikuttaa elinympäristöömme parhaimmillaan satoja vuosia. Rakentamispäätöksiä tehtäessä ja etenkin rakentamista koskevaa lainsäädäntöä laadittaessa on otettava rinnakkain huomioon sekä rakennussuojelun että ilmastonmuutoksen vaatimukset.

Henna Helander

Kirjoittaja on Suomen arkkitehtiliiton puheenjohtaja.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide