Teatterikorkeakoulussa kuohuu. Taas kerran, pakko sanoa. Teatterikoulussahan kuuluu kuohua.
Nyt kuohuntaa aiheuttaa ideologia, jossa halutaan kaataa patriarkaaliset, rasistiset ja kolonialistiset rakenteet. Kannattajat nimittävät ajattelua esimerkiksi intersektionaaliseksi feminismiksi, arvostelijat cancel-kulttuuriksi.
Seurasin samanlaisia kiistoja Yhdysvalloissa muutama vuosi sitten ja kuvittelin, että tämä nyt ei ainakaan tule Suomeen – mutta väärässä olin.
Uusimmassa Suomen Kuvalehdessä aiheesta oli Aurora Rämön erinomainen kirjoitus ”Tämä ei nyt ole ookoo”.
Jutussa hämmentyneet opettajat kertovat, että ilmapiiri koulussa on viime vuosina muuttunut, kun oppilaat eivät enää suostu lukemaan klassikkoteoksia, kuten William Shakespearea.
Oppilaiden mielestä on ”opetuksen rakenteellista väkivaltaa opiskelijaa kohtaan” panna opiskelijat lukemaan kotonaan esimerkiksi Hamletia tai Romeota ja Juliaa, koska näytelmät edustavat ”raiskauskulttuuria”.
Kaikki opiskelijat eivät välttämättä ajattele asioista ihan samalla tavalla, mutta he pitävät suunsa kiinni, kun äänekkäimmät kertovat, miten asiat ovat.
Jutussa haastatellun opiskelijan mukaan Teatterikorkeakoulussa on nykyään kaksi hyväksyttyä teemaa: ilmastonmuutos ja vähemmistöjen oikeudet. Jos ei käsittele niitä, ei halua korjata vääryyksiä.
Kesäkuussa taidealan oppilaitoksiin lähetettiin 1 036 entisen ja nykyisen taidealan opiskelijan adressi, jossa nämä vaativat korkeakouluja ottamaan antirasistiset strategiat osaksi opetussuunnitelmaa.
Kuulostaa tutulta. Samanlaisia tarinoita teatterikoulusta on kerrottu ennenkin, mutta silloin oikeaa ajattelua ei edustanut feminismi vaan ensin taistolaisuus ja vähän myöhemmin turkkalaisuus.
Varmaan tällaiset joukkoaltistukset liittyvät teatterin luonteeseen. Teatteri on poliittisin taidemuoto, joka houkuttelee karismaattisia mielipidejohtajia ja innokkaita barrikadipersoonia enemmän kuin analyyttisiä erittelijöitä.
Teatterikoulun edellisistä kuohuntavaiheista kiinnostuneiden kannattaa tutustua vaikka Pirkko Saision Punaiseen erokirjaan, Anna-Leena Härkösen Sotilaan tarinaan tai Eppu Salmisen Lasten ristiretkeen.
Ja emmeköhän me nykymenostakin saa kohta lukea. Kannattaa ehkä miettiä, mitä se hiljainen tyyppi siellä nurkassa kirjoittelee.
Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimituksen esimies.
Täsmennys 20.12. kello 15.45: Otsikossa muutettu sana ”näyttelijäopiskelijoille” sanaksi ”teatteriopiskelijoille”.
