Kehittyvien maiden verotuskykyä on tuettava kansainvälisesti - Mielipide | HS.fi

Kehittyvien maiden verotuskykyä on tuettava kansainvälisesti

Kehittyvien maiden omat verotulot ovat kestävin keino köyhyyttä ja koronavirusta vastaan.

21.12.2020 2:00

Kehittyvien maiden on kaikkein haastavinta saavuttaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Ne tarvitsevat sitä varten huomattavaa rahoitusta ja covid-19-kriisin myötä paljon arvioitua enemmän. Maailmanpankin mukaan peräti 150 miljoonaa ihmistä on vaarassa ajautua koronaviruskriisin takia äärimmäiseen köyhyyteen vuoden 2021 loppuun mennessä.

Kehittyvien maiden omat verotulot ovat rahoituksen kestävin lähde. Niiden verojärjestelmät ovat kuitenkin heikkoja, ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukaan ne menettävät joka vuosi verotuloja noin 200 miljardia dollaria verovälttelyn ja veroparatiisien käytön vuoksi.

Sen takia on tärkeää, että kansainvälinen yhteisö tukee kehittyviä maita veropohjansa vahvistamisessa. Vuonna 2015 kymmenet avunantaja- ja kumppanimaat käynnistivät Addis Tax Initiative -aloitteen. Sen uusi julkilausuma vuosille 2021–2025 hyväksyttiin marraskuussa.

Myös Suomi on sitoutunut aloitteeseen kiitettävästi. Suomi kaksinkertaistaa tukensa kehittyvien maiden verotuskyvyn vahvistamiseksi viimeistään vuonna 2022. Lisäksi Suomi vaatii kehitysyhteistyövaroin tuettavien yritysten verovastuullisuutta ja tukee kehittyvien maiden äänen kuulumista kansainvälisessä veropolitiikassa. Suomi on myös suunnannut tukeaan entistä enemmän suoraan afrikkalaisille toimijoille kuin kanavoinut sitä esimerkiksi Maailmanpankin kautta.

Parannettavaakin riittää. Pohjoismaiden kansalaisjärjestöjen tuoreessa raportissa (Nordic Aid for Mobilising Tax Revenues for Development and Reducing Inequality) vaaditaan Suomea, Norjaa, Ruotsia ja Tanskaa analysoimaan veropolitiikkansa ja -sopimustensa vaikutukset kehittyville maille. Lisäksi järjestöt kehottavat niitä edistämään YK:n alaisen, hallitustenvälisen elimen perustamista, jotta kehittyvät maat saisivat lisää vaikutusvaltaa kansainvälisessä veropolitiikassa.

Outi Hakkarainen

asiantuntija, kestävä kehitys,

Suomalaiset kehitysjärjestöt – Fingo

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide