Kotoutuminen ei tapahdu hetkessä - Mielipide | HS.fi

Kotoutuminen ei tapahdu hetkessä

Yksi tärkeä tekijä kotoutumisessa on suomalaisen valtaväestön suhtautuminen.

21.12.2020 2:00

Olen huolestuneena seurannut viimeaikaista uutisointia ja keskustelua Helsingin Sanomissa, jossa maahan muuttaneita käsitellään usein yhtenä massana ja negatiivissävyisesti. Uutisoinnissa korostuu vahvasti erottelu meihin ja niihin muihin.

Maahanmuutto on laaja kysymys. Ihmiset liikkuvat paremman elämän perässä. Ihmiset voivat myös paeta sotaa ja vainoa turvaan. Suomeen on muuttanut vuosisatojen kuluessa ihmisiä erityisesti naapurimaistamme, ja suurin osa heistä on löytänyt oman paikkansa niin työelämässä kuin yhteiskunnassakin. Suomi todella tarvitsee lisää työvoimaa.

Viime vuosina muuttaneiden kohdalla näkyvät kriisit Afganistanissa, Irakissa, Somaliassa ja Syyriassa. Vastikään tulleilla on ymmärrettävästi enemmän haasteita. Kotoutuminen ei tapahdu käden käänteessä vaan edellyttää neuvontaa, kielenopetusta ja muuta ohjausta, jossa vapaaehtoistyöllä on suuri merkitys. Maahan muuttaneet voivat myös saada alkuvaiheen turvaa samankielisistä. Näin tekivät myös suomalaiset Ruotsissa ja Pohjois-Amerikassa.

Yksi tärkeä tekijä kotoutumisessa on suomalaisen valtaväestön suhtautuminen. Millä tavoin työelämä ja sosiaalinen elämä kohtelevat erinäköisiä ja -nimisiä ihmisiä?

Mikäli maahan muuttanut – ja erityisesti Suomessa syntynyt ja koulutuksen saanut nuori – joutuu syrjityksi nimen tai ulkonäön takia, on peiliin katsomisen paikka. Yksipuolinen ja kielteinen puhe lisää myös rasismia ja kiusaamista, millä voi olla vakavat seuraukset lapsen ja nuoren elämään.

Pekka Kettunen

Siirtolaisuusinstituutti, Turku

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide