Piilaakso ei ole niin suvaitsevainen kuin usein esitetään

Start-up-yrittäjien sankaritarinoiden ohella tarvitsemme tutkimukseen perustuvia, kriittisiä näkökulmia Piilaakson yhteiskunnallisista vaikutuksista.

29.12.2020 2:00

Teknologiayrittäjä Mårten Mickosin mielestä (HS 19.12.) Suomen pitäisi ottaa mallia Piilaakson ”sielusta ja kulttuurista”. Mickosin kirjoitus ei kuitenkaan anna todellista kuvaa Piilaakson varjopuolista.

Piilaakso ei nimittäin edusta sellaista suvaitsevaisuuden juhlaa kuin usein esitetään. Anti-Eviction mapping -tutkimusprojekti on esimerkiksi jäljittänyt, kuinka innovaatiotalouden nousukaudet johtavat systemaattisesti vähemmistöjen häätöihin alueelta. Häädöt keskittyvät latino- ja afroamerikkalaisten yhteisöjen alueille, jotka ”urbaanin sykkeensä” vuoksi ovat teknologityöntekijöiden suosiossa. Esimerkiksi San Franciscon afroamerikkalaisen väestön osuus on pienentynyt vuodesta 2010 alkaen noin viisi prosenttia vuodessa. Piilaakson varjopuoliin kuuluu myös se, että teknologiateollisuuden saasteet keskittyvät noin neljä kertaa todennäköisemmin latinoalueille kuin sinne, missä valkoiset ovat enemmistönä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide