Kaikki kärsimystä aiheuttava työ on syytä kyseenalaistaa - Mielipide | HS.fi

Kaikki kärsimystä aiheuttava työ on syytä kyseenalaistaa

”Kaikki työ on arvokasta” on haitallinen myytti, jos se estää meitä arvioimasta työnteon tarkoitusta. Työ ei voi olla itseisarvo, vaan sen on palveltava jotain tarvetta.

5.1. 15:00

Mielenterveyshäiriöt ovat nousseet merkittävimmiksi työkyvyttömyyden aiheuttajiksi maailmanlaajuisesti ja ovat Suomessa joka kolmannen työkyvyttömyyseläkkeen taustalla.

Tapaan itse viikoittain useita potilaita, jotka ovat olleet vuosia poissa työelämästä mielenterveyssyistä. Monet heistä ovat melko toimintakykyisiä arjessaan, mutta ajatus työhön paluusta lamaannuttaa. Monet ovat tehneet vuosikymmenien työputken ja hiljalleen palaneet loppuun.

Oma roolini näiden ongelmien arvioinnissa tuntuu usein ristiriitaiselta ja mahdottomalta. Mitä jos elämä on muuten siedettävää, mutta ajatus työelämään paluusta ahdistaa? Milloin on kyseessä psykiatrinen häiriö, milloin haluttomuus tehdä töitä, ja milloin laajempi yhteiskunnallinen ongelma?

Kokemus siitä, että oma työ palvelee jotain suurempaa tarkoitusta tai edes jollain tavalla hyödyttää maailmaa, on elintärkeä osa työn kokemista mielekkäänä. Tämä ei kuitenkaan nykymaailmassa vaikuta olevan itsestäänselvyys. Antropologi David Graeber viittaa kyselyihin, joiden mukaan esimerkiksi 37 prosenttia brittiläisistä pitää työtään täysin hyödyttömänä. Moni työntekijä jopa uskoo, ettei maailma menettäisi mitään, jos oma työpaikka katoaisi heti huomenna. Graeber nimittää ilmiötä ”hevonpaskatyöksi”.

Kun poliitikot saarnaavat tarpeesta luoda työpaikkoja, he harvoin tarkentavat, minkälaisia työpaikkoja haluamme luoda ja minkä vuoksi. Onko työttömyyttä arvokkaampaa tehdä vastentahtoisesti puhelinmyyjän työtä odotellessaan eläkeikää? Mihin ihmiskuntana tarvitsemme tupakka- ja uhkapeliteollisuutta, pikamuotia, roskaruokaa ja turhien hyödykkeiden markkinointia? Onko kaikki työ todella yhtä arvokasta?

Työn luonteen lisäksi työolosuhteet, työn kuormittavuus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön liittyvät tutkitusti työhyvinvointiin. Moni psykiatrin vastaanotolle päätyvä kokee työnsä kutsumuksena, mutta on musertunut huonojen työolojen, kiireen ja stressin alle.

Tämä näkyy erityisesti sosiaali- ja terveys- sekä kasvatusalalla, joita ironisesti lähes me kaikki pidämme välttämättöminä töinä. Hoitajia on ylistetty pandemiavuoden sankareina, mutta heidän vaatimuksensa paremmista työoloista ja palkoista kaikuvat kuuroille korville.

”Kaikki työ on arvokasta” on haitallinen myytti, jos se estää meitä arvioimasta työnteon tarkoitusta. Työ ei voi olla itseisarvo, vaan sen on palveltava jotain tarvetta. Kaikki työ, joka aiheuttaa kärsimystä tekijälleen tai haittaa ympäristölle, tulisi kyseenalaistaa.

Meidän on ihmiskuntana kysyttävä itseltämme: Minkä eteen haluamme nähdä yhdessä vaivaa, jotta elämämme – mukaan lukien työelämämme – olisi parempaa?

Jani Kajanoja

psykiatriaan erikoistuva lääkäri, tutkijatohtori, Turku

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide