Osatyökykyisten työllistymisestä on jo vahvaa näyttöä - Mielipide | HS.fi

Osatyökykyisten työllistymisestä on jo vahvaa näyttöä

Osatyökykyisten työllistyminen vaatii taloudellista panostamista, poliittista tahtoa, järjestöjen mukanaoloa ja työpaikkojen yhteistyötä.

9.1. 2:00

Suomessa on tehty pitkäjänteistä työtä osatyökykyisten työllistymisen hyväksi. Kolme aikaisempaa hallitusta on panostanut asiaan paljon, samoin järjestöt, kunnat ja yritykset. Vuonna 2019 oltiin jo tilanteessa, jossa työvoiman kysyntä kohdistui aidosti myös osatyökykyisiin. Yhä useampi osatyökykyinen löysi paikkansa työelämästä ja työllistyi.

Yhä useampi osatyökykyinen myös pysyi työelämässä. Tämä tilanne saavutettiin sillä, että uudet toimenpiteet pohjautuivat aina aikaisempiin onnistumisiin ja toimiviin ratkaisuihin. Jatkuvuus yli hallituskausien tuotti tulosta.

Kehityksen käynnisti Markku Lehdon vuonna 2012 tekemä selvitys osatyökykyisistä työmarkkinoilla. Sosiaali- ja terveysministeriö tarttui asiaan ja käynnisti jo samana vuonna silloisen sosiaali- ja terveysministerin Paula Risikon (kok) johdolla Osatyökykyiset työssä -ohjelman. Sitä seurasi Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihanke (Ote), joka päättyi vuonna 2019. Ote-hanke toteutettiin yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön, sote- ja vammaisjärjestöjen sekä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Hankkeen aikana tehtiin historiaa: osatyökykyisten työttömien työnhakijoiden määrä laski 34 perättäisenä kuukautena. Työ- ja elinkeinoministeriön laskelmien mukaan hankkeen päättyessä Suomessa oli 12 000 osatyökykyistä työtöntä työnhakijaa vähemmän kuin hankkeen käynnistyessä. Tämä tarkoittaa työttömyyden aiheuttamissa kustannuksissa noin sadan miljoonan euron vuosittaista säästöä.

Hanke koulutti noin tuhat työkykykoordinaattoria. He toimivat osatyökykyisten tukena työllistymisen polulla. He tuntevat palvelut, keinot ja etuudet. Myös lainsäädännön uudistuksia ajettiin läpi ja tuotettiin matalan kynnyksen palveluita sekä verkkopalvelu osatyökykyisten työllistymisen tueksi.

Työtä silti riittää. Osatyökykyisten työllistyminen vaatii taloudellista panostamista, poliittista tahtoa, järjestöjen mukanaoloa ja työpaikkojen yhteistyötä. Ohjenuorana on pidettävä tähän mennessä tehtyä kehittämistyötä ja sen tuottamia onnistuneita ratkaisuja. Nykyinen hallitus vie jatkumoa eteenpäin työkykyohjelman toimenpiteissä.

Päivi Mattila-Wiro

neuvotteleva virkamies, sosiaali- ja terveysministeriö

Raija Tiainen

psykoterapeutti, työkykykoordinaattori

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide