Valtiontalouden haasteet pahenevat vuosikymmenen edetessä, eikä Suomen yliopistoille ole luvassa merkittävää julkista lisärahoitusta, vaikka opiskelijamäärät ovat kasvussa. Julkistalouteen painetta luovat erityisesti iäkkäiden osuuden kasvu väestössä ja vähäinen syntyvyys. Toisaalta nämä haasteet kasvattavat myös valmiutta lahjoittaa lisääntyvää yksityisvarallisuutta yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Keskustelu ilmastonmuutoksesta ja vastuullisesta kuluttamisesta vaikuttavat samansuuntaisesti.
Yliopistoille yksityinen lahjoitusvarallisuus on tärkeää, vaikka joskus tällaisen rahoituksen ajatellaankin uhkaavan akateemista vapautta. Mahdollisimman monipuolinen rahoitus kuitenkin turvaa akateemista vapautta, kun tutkimus ja opetus eivät ole täysin sidottuja julkistalouden kehitykseen ja kilpaillun tutkimusrahoituksen vaihtuviin painotuksiin. Omat rahastot mahdollistavat osaltaan eri tiedekuntien panostuksen siihen, mitä yliopistoyhteisö itse pitää tärkeänä.
Lahjoitusvarallisuuden avulla perustutkinto-opetusta voidaan kehittää pitkäjänteisemmin kuin kilpaillulla tutkimusrahoituksella. Tämä on tärkeää muun muassa oikeustieteessä, jossa valtio on halunnut kasvattaa opiskelijamääriä, koska tutkinto on halpa ja valmistuneiden työllistymisaste hyvä. Halvan hinnan taustalla on kuitenkin massaopetus, ja uhkana on koulutuksen laadun heikentyminen.
Lahjoituskulttuurin luomisessa esikuva on Yhdysvallat. Amerikkalaista lahjoituskulttuuria ei voi siirtää sellaisenaan suurempien verojen ja pienempien palkkojen Suomeen, mutta omassa mittakaavassamme voimme ottaa Yhdysvalloista oppia.
Yksi opetus on, että lahjoittajien tahtoa tulee kunnioittaa. Yleensä lahjoittajilla on tunneside ensisijaisesti juuri siihen tiedekuntaan, jossa he ovat opiskelleet. Esimerkiksi lahjoitukset Yalen oikeustieteelliselle tiedekunnalle ehtyivät 1980-luvun alussa, koska yliopisto käytti rahat pääosin muuhun kuin oikeustieteellisen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen. Kun yliopisto sitoutui takaamaan tiedekunnan autonomian, lahjoitusten määrä räjähti kasvuun.
Myös Suomessa tulee kehittää aktiivista alumni- ja lahjoituskulttuuria. Moni valmistuneista haluaa tukea sitä opinahjoa, josta on saanut lähes maksutta valmiuksia menestyä elämässä.
Maassamme ajatellaan aivan liian usein, että yhteiskunta hoitaa kaiken ja hyväntekeväisyys on ainoastaan miljonäärien harrastus. Yhdysvalloissa lähes kaikki alumnit lahjoittavat, kukin resurssiensa mukaan. Pitkällä aikavälillä pienetkin lahjoitukset kerryttävät varallisuutta korkoa korolle -ilmiön vaikutuksesta. Yhteiskunta voisi tulla vastaan kehittämällä tieteen tukemisen verohelpotuksia.
Yliopistoilta lahjoituskulttuurin kehittäminen vaatii paitsi suhdetyötä myös opetuksen kehittämistä. Opiskelijoille ei synny vahvaa tunnesidettä yliopistoon tai tiedekuntaan, jos henkilökohtaisen ohjauksen määrä on vähäistä. Suomessa monet opiskelijat kokevat osakunnat ja ainejärjestöt läheisemmäksi kuin yliopiston tai tiedekunnan.
Opetuksen kehittäminen voi synnyttää kierteen, jossa tulevat alumnit ovat kiitollisia saamastaan koulutuksesta ja haluavat varmistaa, että tulevat opiskelijasukupolvet saavat samanlaiset mahdollisuudet.
Suomen menestys riippuu siitä, kykenemmekö houkuttelemaan kotimaisia ja kansainvälisiä lahjakkuuksia opiskelemaan ja integroimaan heidät työmarkkinoillemme. Yliopistojen tutkimuksen ja opetuksen laatu on tässä avainasemassa. Tämä edellyttää yliopistojen tukemista verojen ohella myös suorilla lahjoituksilla.
Käynnissä olevasta kriisistä huolimatta juuri nyt on oikea aika ottaa seuraava askel elinvoimaisen lahjoituskulttuurin luomisessa. Paras työväline tähän olisivat tiedekuntakohtaiset säätiöt, joiden alle voidaan perustaa rahastoja. Säätiön ja rahaston tarkoituksen ja hallinnon kautta varmistetaan lahjoittajien tahdon toteutuminen.
Kari Lautjärvi ja Toni Malminen
Lautjärvi on Harvardissa opiskellut Suomen asianajajaliiton säätiön hallituksen puheenjohtaja. Malminen on Yalessa opiskellut yritysoikeuden yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa sekä kilpailu- ja asianajajaoikeuden työelämäprofessori Itä-Suomen yliopistossa.
Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.