Kirjallisuuden pitää näkyä ja kuulua myös televisiossa - Mielipide | HS.fi

Kirjallisuuden pitää näkyä ja kuulua myös televisiossa

Kirjailijoita pitäisi kutsua osallistumaan laajemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.

18.1. 2:00

Suomalainen kirjallisuus voi oikein hyvin. Vakuutuin asiasta toissa vuonna ollessani kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon esiraadin puheenjohtajana. Vaikka sainkin lukea tehtävässä toistasataa kirjaa, kotimaista kaunokirjallisuutta ilmestyi vuoden aikana hurjasti enemmän. Näiden kirjojen lisäksi ilmestyi myös tietokirjoja, lasten- ja nuortenkirjoja ja käännöskirjoja. Voin vakuuttaa, että kirjallisuutta löytyy ihan joka makuun.

Koronakevään aikana joka neljäs suomalainen luki enemmän kuin aikaisemmin, ja 60 prosenttia suomalaisista koki lukevansa liian vähän. Kirjojen myynti- ja lainausluvut ovat olleet kasvussa ja lukuaikapalvelujen käyttö on moninkertaistunut.

Myös kirjailijoiden esiintymiset kirjamessuilla – myös virtuaalisesti – vetävät yleisöä, ja kirjailijavierailut ovat koronavuoden esteistä huolimatta edelleen kysyttyjä.

Suomessa kirjallinen kulttuuri on vahvaa, se on osa identiteettiämme. Lukeva kansa on ylpeyden aihe. Nyt eristyneisyyden aikana kirjat tuovat monille ihmisille lohtua ja pakopaikan arkipäivästä. Ne lisäävät yhteisöllisyyttä yhteisten kokemusten kautta. Lukeva ihminen ei ole koskaan yksin.

Miksi sitten kirjallisuus ja kirjailijat näkyvät vähänlaisesti mediassa? Suomeen tarvitaan eri-ikäiselle ja monimuotoiselle yleisölle lisää televisio-ohjelmia, joissa puhutaan kirjallisuudesta ja kirjoista. Kirjailijoita pitäisi kutsua osallistumaan laajemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Aikuisten asenne lukemista kohtaan heijastuu lapsiin ja nuoriin. Asenne lukemiseen syntyy kotona, ja vanhemmat ovat siinä tärkein esikuva. Lapsikaan ei helposti tartu kirjaan, jos ei näe vanhempiaan lukemassa, katsomassa kirjallisuusohjelmaa tai kuule heidän puhuvan kirjallisuudesta. Tehtävä olisi helpompi, jos aikuisetkin saisivat enemmän arvostusta lukijoina.

Suomalaisista aikuisista 63 prosenttia täyttää vaativan lukutaidon kriteerit, ja 11 prosentilla lukutaito on heikkoa. Esimerkiksi yhdysvaltalaisista aikuisista vaativaa tekstiä pystyy lukemaan vain puolet väestöstä, heikkoja lukijoita on 19 prosenttia kansalaisista.

Jotta voisimme pitää yllä sivistysvaltiota ja demokratiaa, tarvitsemme rikasta kirjallista kulttuuria enemmän kuin koskaan.

Ilmi Villacís

toiminnanjohtaja, Lukukeskus–Läscentrum

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide