Velkasääntöjen jatkuva rikkominen rapauttaa EU:n uskottavuutta - Mielipide | HS.fi

Velkasääntöjen jatkuva rikkominen rapauttaa EU:n uskottavuutta

Sääntöä velan enimmäismäärästä ei lähitulevaisuudessa ole realistista tai edes tarkoituksenmukaista noudattaa, joten siitä pitäisi luopua.

3.2. 2:00

Euroopan unionin vakaus- ja kasvu­sopimus sallii korkeintaan 60 prosenttia julkista velkaa suhteessa brutto­kansan­tuotteeseen. Korona­virus­kriisin ja sen vaatiman elvytyksen seurauksena Suomen julkisen velan suhde nousee yli 70 prosenttiin ja euro­alueen keski­määräinen velka­suhde kohoaa yli sataan prosenttiin brutto­kansan­tuotteesta.

Talousjärjestö OECD:n pääekonomisti Laurence Boone on varoittanut maita aloittamasta kuripolitiikkaa ja toistamasta 2010-luvun virheitä. Silloin kiristäminen aloitettiin vain muutama vuosi kriisin jälkeen.

Euroopan keskuspankki on tukenut valtioiden elvytystä pitämällä korot ­alhaalla ja ostamalla valtionvelkakirjoja 1 850 miljardilla eurolla. Se on niin paljon, ettei Suomen valtionvelka juuri kasva koronaviruskriisissäkään keskuspankin ulkopuolisille toimijoille. Mitään taloudellista pakkoa palata sääntökehikkoon ei ole.

EU:n uskottavuus ja legitimiteetti kuitenkin kärsivät, jos sääntöjä toistuvasti rikotaan eikä siitä synny mitään seuraamuksia. Poikkeuksellisissa olosuhteissa sääntöjen väliaikainen hyllyttäminen on perusteltua, mutta ­pidempään jatkuessaan sormien läpi katsominen voi olla kohtalokasta EU:lle. Kansalaisten silmissä sääntöjen rikkominen näyttää kyseenalaiselta ja johtaa helposti populismin kasvuun.

Korona­virus­kriisin jälkeen olisi yhteiskunnallisesti vaikeaa palata velkasäännön noudattamiseen perinteisillä keinoilla eli leikkauksilla, veronkorotuksilla ja rakenneuudistuksilla. Epärealistista siitä tekevät ­väestön ikärakenne ja se, että ilmastonmuutoksen torjunta vaatii pikemmin enemmän kuin vähemmän julkisia panostuksia.

EU:n komission työryhmä aloitti jo ennen koronaviruskriisiä velka- ja alijäämäsääntöjen uudistamisen, ja nyt on otollinen aika jatkaa työtä. Myös Suomen hallituksen tulee ottaa tähän johdonmukainen kanta.

Ei ole olemassa yksiselitteistä raja-arvoa sille, mikä on lopulta kestävä määrä velkaa. Harvardin yliopiston ekonomistien Carmen Reinhartin ja Kenneth Rogoffin kuuluisassa tutkimuksessa haitalliseksi velkarajaksi arvioitiin EU:n velkasääntöä selvästi korkeampi 90 prosenttia bruttokansantuotteesta, mutta sekin osoittautui myöhemmin Excel-virheeksi. Koska EU:n velkasäännön yläraja 60 prosenttia on melko mielivaltainen eikä sen saavuttaminen ole lähitulevaisuudessa realistista tai edes tarkoituksenmukaista, siitä pitäisi luopua.

Alijäämäsääntöjä tulisi puolestaan yksinkertaistaa. Rakenteellisen alijäämän määrittely on epävarmaa ja muuttuu usein ajan kuluessa. Jäsenmaiden finanssipolitiikan on havaittu olevan myötäsyklistä eli suhdanteita vahvistavaa, kun suhdannevaihteluita pitäisi pyrkiä mieluummin tasoittamaan. Parempi olisi pitäytyä Maastrichtin sopimuksessa määritellyssä kolmen prosentin alijäämäsäännössä. Siitä olisi kuitenkin luettava ulos julkiset investoinnit, jotta taantumissa pystytään tehokkaasti elvyttämään ja ylläpitämään investointeja.

Lisäksi uudessa sääntökehikossa ­tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota vaihtotaseiden hallintaan. Vaih­totaseiden epätasapainot olivat pitkälti syy eurokriisin takana. Vaihtotaseiden ali- ja ylijäämiä pitäisi käsitellä symmetrisesti esimerkiksi niin, että kolmen prosentin poikkeamasta joutuu sijoittamaan varoja Euroopan investointirahastoon.

Jos nykyisiä sääntöjä halutaan palata noudattamaan, osa valtionvelkakirjoista on mitätöitävä. Kestävää tai inhimillistä keinoa velan leikkaamiseksi ei tavanomaisessa työkalupakissa ole. Jos poliittista tahtoa riittää, keskuspankin hallussa olevia valtionvelka­kirjoja voidaan mitätöidä esimerkiksi korona­viruskriisin aiheuttaman keskimääräisen lisävelkaantumisen verran.

Elvytyspakettien vuoksi valtionvelkojen mitätöintiä ei välttämättä enää tarvita jäsenmaiden elvytyksen tukemiseksi. Pitkän aikavälin julkisen talouden kestävyyden ja luotettavuuden saavuttamiseksi se on kuitenkin syytä pitää työkalupakissa.

Velkaa on pysyvästi enemmän kuin EU:n nykyinen sääntökehikko sallii. Finanssipolitiikan sääntöjen muuttaminen on poliittisesti ja teknisesti järkevin vaihtoehto.

Anni Marttinen ja Patrizio Lainà

Marttinen on SAK:n ekonomisti ja Lainà STTK:n pääekonomisti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide