Nuoret pitävät vaalikonetta tärkeimpänä tapana seurata vaaleja, ja myös pandemia korostaa vaalikoneiden merkitystä - Mielipide | HS.fi

Nuoret pitävät vaalikonetta tärkeimpänä tapana seurata vaaleja, ja myös pandemia korostaa vaalikoneiden merkitystä

Ihmisiä kasvotusten kohtaavaa kampanjointia on koronaviruksen takia aiempaa vähemmän, joten ehdokkaisiin pitää tutustua etänä.

5.2. 2:00 | Päivitetty 5.2. 9:06

Lähiaikoina kunta­vaali­ehdokkaat saavat sähkö­postia Helsingin Sanomilta ja monilta muilta medioilta. On aika kaivaa esiin verkko­pankki­tunnukset kirjautumista varten ja ryhtyä vastaamaan vaali­koneen kysymyksiin.

Tulevissa kuntavaaleissa vaalikoneet ovat poikkeuksellisen tärkeässä roolissa. Ihmisiä kasvotusten kohtaavaa kampanjointia on koronaviruksen takia aiempaa vähemmän, joten ehdokkaisiin pitää tutustua etänä.

Sami Borgin ja Kari Koljosen tuoreen vaalikonetutkimuksen mukaan vaalikoneet ovat etenkin nuoremmille ikäluokille erittäin tärkeä tapa seurata vaaleja. Nuoret poikkeavat muista ikäryhmistä merkittävästi: alle 30-vuotiaille vaalikoneet ovat vaalien seuraamisessa tärkein kanava.

Itselleni nämä ovat kymmenennet vaalit, joissa olen mukana tekemässä Hesarin vaalikonetta. 2010-luvun alusta lukijoiden ja ehdokkaiden suhtautuminen vaalikoneisiin on muuttunut selvästi.

Kysymyksiä arvioidaan paljon aiempaa vakavammin ja kriittisemmin. Hesarin ja Yleisradion vaalikoneet ovat valtakunnan suurimpia. Molempien kysymyksenasettelu nähdään selkeänä poliittisen agendan asettajana. Yksittäisten kysymysten sanamuotoihinkin kiinnitetään huomiota, ja niistä tulee palautetta niin ehdokkailta kuin lukijoiltakin. Vaatimus tasapuolisuudesta korostuu: pitää olla paljon erilaisia ja riittävän vakavia aiheita. Kevyet ja merkitykseltään vähäiset vaalikonekysymykset herättävät jopa ärtymystä.

Vaalikonekysymysten laatimisen perusongelma on se, että väitteen muotoon puettuihin kysymyksiin pitäisi aidosti pystyä vastaamaan kielteisesti tai myönteisesti. ”Oletko hyvän puolella pahaa vastaan?” on huono kysymys, koska kukapa ei olisi.

Kuntavaaleissa keskeisinä kysymyksinä HS:n vaalikoneessa ovat – kuten aina – kuntien perustehtävät: Pitääkö kuntaveroja korottaa vai vähentää menoja? Onko koulujen määrä oikea, ja miten koulutiloja pitäisi rakentaa? Tehdäänkö kaavoitusta oikein? Entäs autoilu ja joukkoliikenne?

Oletamme myös, että koronavirusrajoitukset, ilmastonmuutos ja esimerkiksi hallitusohjelmaan kirjatut ruuhkamaksut puhuttavat.

Kahden vuoden takaisissa vaaleissa Hesarin vaalikone käytiin tekemässä 1,5 miljoonaa kertaa. Toivottavasti näissä vaaleissa mahdollisimman moni ehdokas vastaa useisiin koneisiin. Vaalikoneet tulevat olemaan etenkin aiemmin tuntemattomille ehdokkaille keskeisin tapa näkyä äänestäjille.

Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide