Oikeudenkäyntien kalleus johtuu niiden rakenteesta - Mielipide | HS.fi

Oikeudenkäyntien kalleus johtuu niiden rakenteesta

Halvimmalla päästään, kun asianosaiset ajavat itse asiaansa. Nykymuotoisessa oikeudenkäynnissä omatoiminen asianajaminen on kuitenkin tuhon tie.

7.2. 2:00

Keskustelu oikeudenkäyntien kalleudesta ottaa taas uusia kierroksia (Tuomareille keinot puuttua oikeudenkäyntikuluihin, HS Mielipide 2.2.). Keskustelu on kuitenkin jälleen vääristynyttä. Se ei ehkä ihmetytä, koska helppoja vastauksia ei ole.

On totta, että oikeudenkäynnit ovat kalliita. Yksimielisiä ollaan myös siitä, että valtaosa oikeudenkäyntien kustannuksista johtuu oikeudenkäynnin ammattilaisten eli asianajajien laskuista. Vähänkin monimutkaisemmissa asioissa laskut nousevat suuriksi. Syyllinen kustannusten karkaamiseen tuntuu löytyvän läheltä: syyllisiä ovat ahneet asianajajat, jotka laskuttavat liikaa tai olemattomista haamutunneista.

Viime aikoina syyllisten penkille on myös otettu tuomarit, jotka eivät pidä kustannuksia kurissa riittävän jämäkästi.

Pääsyyllinen on sen sijaan päässyt kuin koira veräjästä. Oikeudenkäynnin rakenne, hienommin oikeudenkäynnin arkkitehtuuri, on lainsäätäjän kynästä. Vastoin yleistä käsitystä asianajajat eivät ole keksineet sitä omasta päästään.

Oikeudenkäynnin rakenne vaatii paljon työtunteja – nimenomaan asiantuntijan työtunteja. Asiantuntijan työ taas on kallista, oli tekijä arkkitehti, lääkäri, asianajaja tai vaikka koristemaalari. Jos oikeudenkäynnin kustannuksia halutaan aidosti pienentää, asiantuntijalta meneviä työtunteja on vähennettävä tai asiantuntijatyöstä on luovuttava.

Halvimmalla toki päästään, kun asianosaiset ajavat itse asiaansa. Tällöin palkkiot jäävät kokonaan pois ja kustannukset putoavat vähintään kahdella kolmasosalla. Nykymuotoisessa oikeudenkäynnissä omatoiminen asianajaminen on kuitenkin tuhon tie. Osuvan sanonnan mukaan maallikko niukin naukin ”pärjää” oikeudenkäynnissä, hän vain häviää asiansa.

Oikeudenkäyntiä voidaan tietenkin yksinkertaistaa, jolloin omatoiminen asianajaminen helpottuu.

Ajatus ei ole uusi eikä mullistava. Sitä on kevennetyn oikeudenkäynnin nimellä ehdoteltu Suomessakin kohta kolme vuosikymmentä. Ehdotukset on torjuttu suoralta kädeltä eri verukkein, edes vakavaan pohdintaan sen potentiaalista ja toteuttamisesta ei ole päästy.

Muitakin keinoja kustannusten hillitsemiseen on: niitä on tuotu esiin tutkimuksessa, ja useimmista on kokemuksia muista maista. Keinot ovat kylläkin sinänsä osaratkaisuja, mutta yhdistettyinä niillä on kumuloituva vaikutus. Myöskään nämä keinot eivät ole nousseet esiin. Julkisesta keskustelusta päätellen kukaan ei Suomessa ole niistä kuullutkaan.

Ulkopuolinen ei voi välttyä vaikutelmalta, että muutosta oikeudenkäynnin kustannuksiin halutaan, mutta mitään ei oikeastaan haluta muuttaa. Yhtälö on mahdoton. Keskustelu asianajajien (väitetyistä) kohtuuttomista palkkioista on viihteellistä mutta ei rakentavaa. Asiaa ei mitenkään edistä se, että asioista perillä olevat tahot lähtevät mukaan populistiseen vastakkaisasetteluun.

Oikeuspoliittiselta keskustelulta on vaadittava rehellisyyttä ja ikävien tosiseikkojen tunnustamista: pallo on oikeusministeriöllä, jonka tulisi käynnistää ainakin vakava selvityshanke. Siinä tulisi olla mukana kaikki intressitahot.

Risto Koulu

prosessioikeuden professori emeritus, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide