Ei haittaa, vaikka huiput ovat keskinkertaisia - Mielipide | HS.fi

Ei haittaa, vaikka huiput ovat keskinkertaisia

Monella alalla on päästy huikaiseviin suorituksiin, vaikka läheskään kaikilla kyvykkäillä ei ole ollut mahdollisuutta osallistua.

22.2. 2:00 | Päivitetty 22.2. 6:13

Urheiluspekulaatioiden yksi haara on väitellä siitä, missä lajeissa on vaikeinta päästä huipulle. Vaikeuden aste riippuu siitä, kuinka paljon harrastajia lajilla on. Mitä suurempi on lajin harrastajamäärä, sitä suuremmassa joukossa sen harrastajat joutuvat kamppailemaan menestyksestä ja sitä enemmän heillä on kilpailijoita, jotka heidän on pystyttävä jättämään taakseen.

Niinpä kaikkein lähimmäksi ihmiskunnan potentiaalia päästään luultavasti jalkapallossa, koska sillä on ylivoimaisesti eniten harrastajia. Lionel Messi on siten tarkin likiarvo siitä, mikä ihmisille ylipäänsä on mahdollista jollakin elämänalueella. Muissa lajeissa ei saada tällaista välähdystä ihmisen mahdollisuuksien ylärajoista, koska niissä koko maailma ei ole yhtä laajalti mukana.

Samaa logiikkaa voi soveltaa kaikkeen muuhunkin, missä ihmisiä erotellaan menestyksen mukaan, kuten tieteeseen ja taiteeseen. Niin kauan kuin kaikki maailman lapset eivät kasva keskiluokkaisissa perheissä, joissa on kirjoja ja kannustavat vanhemmat, ja yhteiskunnissa, joissa on hyvät koulut, emme saa selvyyttä, mihin ihmiskunnan huiput pystyvät asioissa, joihin tarvitaan opiskelua. Jos kaikilla maailmassa olisi yhtäläiset mahdollisuudet menestyä, meillä voisi olla ihan eri älyllisen suorituskyvyn huiput kuin meillä nyt on.

Taiteen klassikotkin ovat klassikkoja siksi, että he elivät aikana, jolloin kilpailu oli vähäistä ja heidän taiteelliset innovaationsa erottuivat siinä niukan kilpailun tilassa edukseen. Milos Formanin elokuva Amadeus kertoo nerokkaan Mozartin ja keskinkertaisuutta edustavan Salierin tarinan. Mutta entä jos 1700-luvun lopun keskieurooppalainen musiikkikulttuuri olisikin tuolloin levittäytynyt joka puolelle maailmaa ja kaikkiin yhteiskuntaluokkiin?

Musiikillisten innovaatioiden kasvualusta olisi silloin ollut valtavasti suurempi ja luultavimmin tämän mahdollisen maailman säveltäjät Li Kiinasta, Haryanto Jaavalta ja Zerezghi Etiopiasta olisivat nerokkuudellaan jättäneet Mozartin varjoonsa. Mozart olisi joutunut kattavassa kilpailutilanteessa Salierin asemaan.

Joku ehkä sanoo, että tämä ajatuskoe on kateellisten panettelua. Kun juuri kukaan huippu ei ole ihmiskunnan potentiaalin näkökulmasta huippua, menestyjät vedetään alas keskinkertaisuuksien harmaaseen massaan. Sanoma on kuitenkin iloisempi: ei haittaa vaikka huiput ovat oikeasti keskinkertaisia, he ovat silti saaneet huikaisevia asioita aikaan.

Kirjoittaja on HS:n tiedetoimituksen toimittaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide