Hyvinvointivaltion ongelmia on helppo rakastaa - Mielipide | HS.fi

Hyvinvointivaltion ongelmia on helppo rakastaa

Suomalaisen hyvinvointivaltion kriisistä tulee mieleen perhe, joka on salaa sitoutunut ylläpitämään yhteistä ongelmaa.

23.2. 2:00 | Päivitetty 23.2. 7:20

Sinivalkoinen sydämeni sykähti, kun Sitra pyysi minua vuoden 2000 tienoilla vetämään projektia, jossa uudistaisimme suomalaista hyvin­vointi­valtiota. Mukaan oli saatu tärkeät etu­ryhmät ja parhaat asian­tuntijat ratkomaan hyvin­vointi­valtion syvää kriisiä.

Ensimmäisen työ­pajan alussa ehdotin, että tilanne­kuvan selkeyttämiseksi jakautuisimme aluksi hyvin­vointi­valtion leikkausten kannattajiin ja vastustajiin ja kumpikin ryhmä esittäisi omat ideansa.

Jäätävä hiljaisuus, joka laskeutui huoneeseen, on kirkkaana muistis­sani. Leppoisasti kahvitellut joukko jäykistyi pöytiensä taakse. Tilanne laukesi vasta, kun minua kokeneempi moderaattori nousi ylös lempeä hymy kasvoillaan ja jakoi joukon rauhoittavasti puhellen pienryhmiin erilaisten tehtävien pariin. Kirjoitimme lopulta projektista Mikko Kauton kanssa pienen kirjan, johon listasimme hyvinvointi­valtion haasteet. Surukseni voin todeta, että kirja toimii yhä oikein hyvin: kaikki haasteet ovat tallella, yksikään ei ole ratkennut.

Suomalaisen hyvinvointivaltion krii­sistä tulee mieleen perheterapian tuntema huonosti toimiva dysfunk­tionaalinen perhe, joka on salaa sitoutunut ylläpitämään yhteistä ongelmaa. Perheen elämä pyörii yhteisen ongelman ympärillä, ja kaikki yrittävät ratkoa ongelmaa kiivaasti, mutta tuloksetta. Sama pätee hyvinvointivaltioon.

Miksi perheet jumittavat ongelmissaan? Yksi syy on haluttomuus kohdata todellisuutta. Kuten saippua­sarjoista tiedämme, ongelmiin on helppo rakastua: kriisillä on viihde­arvoa, se tekee elämästä toden­tuntuista. On kiva jahdata syyllisiä, pelastaa uhreja sekä elättää haave­kuvia omasta sankaruudesta ja jossakin odottavasta onnellisesta lopusta.

Suomessa hyvinvointivaltion kriisin ytimessä on sen kalleus ja suuri koko. Arvostettu tanskalainen tutkija Bent Greve osoittaa tuoreessa kirjassaan Myths, Narratives and Welfare States tutkimusnäyttöön perustuen, että näihin ongelmiin ei ole poppakonsteja. Greve kumoaa myyttejä: työttömät eivät ole laiskoja, kannustimissa on joskus ongelmia, vero­alet eivät tuo kai­kille kasvua ja leikkaukset poi­kivat lisää ongelmia. Toisaalta hy­vin­vointivaltiota ei ole leikattu rajusti.

Greven analyysi pätee myös Suomeen. Mallimme ei ole erityisen antelias. Siinä on kuitenkin yksi ero verrattuna muihin Pohjoismaihin: Ruotsilla, Tanskalla ja Norjalla on hyvin rahaa verrattuna Suomeen.

Tämän ongelman ytimessä ovat suomalaiset yritykset, jotka eivät pysy muiden Pohjoismaiden tahdissa. Ehkä hyvinvointivaltion kriisissä on myös kyse siitä, että väärät ihmiset puhuvat vääristä asioita. Uudistuksia voi ja pitää tehdä, mutta so­siaalipolitiikoilla, valtiovarainministeriön kamreereilla tai edes ekonomisteilla ei ole viisautta siihen, miten yri­tysten menestys syntyy. Löytyisikö yritysten johtajia tai propellipäitä, jotka kertoisivat, mitä on tehtävä? Nyt yritysjohtajatkin keskittyvät tulo- ja sosiaalipolitiikkaan, mutta eikö kannattaisi miettiä myös omaa rootelia: mikä elinkeinoelämää vaivaa?

Olen haastatellut menestyneiden yritysten johtajia siitä, miten yritysten menestys syntyy. Harva puhuu kiky-tunneista tai paikallisesta sopimisesta. Sen sijaan puhutaan huippu­osaajien tarpeesta, ihmisten johtamisesta ja rahasta. Pitäisikö siis koulutusta uudistaa tai osaajia etsiä muualta? Vai ovatko pääomat alisuoriu­tujia, konservatiivisia eläkerahastoja tai vanhaa rahaa, joka ei uskalla tai osaa kasvattaa uusia bisneksiä? Mikä val­tion yritystuissa mättää? Vai lähetäänkö tiedustelupartio Tanskaan, jossa yritykset pärjäävät mainiosti ilman erityisiä luonnonvaroja? Kaikki ideat olisivat tervetulleita.

Joka tapauksessa tuntuu kohtuuttomalta kaataa vastuu yritysten uudistumisen ongelmista neet-nuorten, pienten lasten äitien ja ammattinsa menettäneiden ikääntyneiden työmiesten niskaan. Veikkaan, että heidän voimillaan tämä ei käänny.

Kirjoittaja on viestinnän professori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide