Huoli musiikkitieteen ahdingosta on itse aiheutettua - Mielipide | HS.fi

Huoli musiikkitieteen ahdingosta on itse aiheutettua

Niin humanistit, musiikkikasvattajat kuin aivotutkijatkin ovat yhtä mieltä siitä, että musikaalisuus on ihmisen lajiominaisuus. Tätä ei kuitenkaan ole otettu huomioon yliopistojen pääsykokeissa eikä sitä tunnisteta musiikkitieteen tutkintovaatimuksissa.

24.2. 2:00

Musiikkitieteen tulevaisuus on herättänyt keskustelua Helsingin Sanomissa. Oireellista on, että keskustelu on käyty kulttuuri- ja mielipideosastoilla. Tiedeosastolle musiikkitiede ei nimestään huolimatta selvästikään kuulu.

Keskustelun käynnistäneessä jutussa (HS 9.2.) tuotiin esiin ongelman ydin: humanistisilla tieteillä ei ole sijaa nykypäivän yliopistossa. Kuten Timo Leisiö ja Pekka Gronow huomauttivat (HS Mielipide 17.2.), musiikkitiedettä voi nykyisin opiskella ”parhaiten” Jyväskylän yliopistossa. Siellä painopiste on juuri luonnontieteellisissä mittauksiin perustuvissa tutkimusotteissa.

Helsingissä ahdinkoa on selitetty valtionhallinnon vaatimuksilla päällekkäisyyksien karsimiseksi Helsingin ja Taideyliopiston välillä. Milla Tiainen totesi (HS Mielipide 14.2.) tähän liittyen asianmukaisesti, ettei pitkäjänteistä tutkimustyötä pidä sekoittaa taiteeseen. Juha Ojala ja Jaana Erkkilä-Hill puolestaan korostivat (HS Mielipide 21.2.) Taideyliopistossa tehtävää tieteellistä tutkimusta.

Taideyliopistossa tehtävän tutkimuksen monialaisuus on kuitenkin kyseenalaista. Varsinkin nykyhetkeen kohdistuvan humanistis-yhteiskuntatieteellisen perustutkimuksen asema on yliopistossa heikko. Vaikka yliopiston professuureihin lukeutuu ”kulttuurinen musiikintutkimus”, ei alaa voi opiskella.

Sekä valtion että Taideyliopiston käsitys musiikista on lisäksi välineellinen: se on joko taidetta tai taloutta.

Ajatus käy ilmi myös Tiaisen kannanotosta: hän perustelee humanistisen musiikkitieteen tarpeen sillä, että musiikki on ”yksi suomalaisen kulttuurin menestystarinoita”. Tämä menestys nojaa puolestaan musiikin tekijöihin, vientiin ja koulutukseen. Itse tieteellisen tutkimuksen laatu on yhdentekevää.

Ahdingon perimmäinen syy löytyykin peilistä. Antiikin muusilta omitun nimensä veroisesti musiikki on myytti juuriaan myöten. Tämän myytin ympärille on rakennettu jättimäinen koneisto, jonka keskeinen tehtävä on erotella mukamas musikaaliset yksilöt muista.

Niin humanistit, musiikkikasvattajat kuin aivotutkijatkin ovat yhtä mieltä siitä, että musikaalisuus on ihmisen lajiominaisuus. Tätä ei kuitenkaan ole otettu huomioon yliopistojen pääsykokeissa eikä sitä tunnisteta musiikkitieteen tutkintovaatimuksissa. Kulloisenkin nykyhetken musiikillinen moneus on toissijaista historiikkien ja kansallisten ”menestystarinoiden” rinnalla. Tästä seuraa ylitsepääsemätön ristiriita, mikä taas johtaa akateemisen ja yhteiskunnallisen asiantuntemuksen kapeuteen.

Niin kauan kuin humanistinen musiikkitiede perustuu tähän ristiriitaan, huoli tieteenalan ahdingosta on itse aiheutettua.

Musiikkitiede kuolkoon tai eriytyköön luonnontieteeksi; eläköön musiikin humanistis-yhteiskuntatieteellinen perustutkimus!

Antti-Ville Kärjä

kulttuurisen musiikintutkimuksen professori

Taideyliopisto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide