Palvelujen alasajo on lisännyt nuorten pahoinvointia - Mielipide | HS.fi

Palvelujen alasajo on lisännyt nuorten pahoinvointia

Palvelujärjestelmää on heikennetty sekä talouteen että moraaliin vedoten jo pitkään. Pandemian aikana tilanne on yhä huonontunut.

24.2. 2:00

Koskelan surma Helsingissä järkyttää. Nuoren ainut­laatuinen elämä päättyi poikkeuksellisen karmivalla tavalla.

Tapauksesta julkisuuteen annettujen tietojen mukaan surmattu 16-vuotias jäi vaille tarvitsemaansa apua, vaikka hän olisi jo pidemmän aikaa tarvinnut yhteiskunnalta parempaa suojaa ja turvaa.

Koskelan tapahtumien selvittäminen on tärkeää sekä mahdollisten laiminlyöntien tunnistamisen että järjestelmän rakenteellisten epäkohtien identifioimisen kannalta. Vain tapahtumien kokonaisvaltainen arviointi voi ehkäistä tällaisten tragedioiden toistumisen. Keskittyminen pelkästään syyllisten etsintään voi hämärtää käsitystä siitä, millaisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa nuoria tukemaan ja suojelemaan pyrkivät ammattilaiset tällä hetkellä toimivat.

Hyvinvointivaltion perustaa on heikennetty 1990-luvulta lähtien. Julkisten palvelujen leikkaamisen välttämättömyyttä korostava talouskuri ja palvelujen tehostamisvaatimukset ovat yhä yhteiskunnallisen keskustelun hallitsevia teemoja. Lasten, nuorten ja perheiden palveluihin sekä koulutukseen on tehty suuria leikkauksia.

Tämän seurauksena opettajat uupuvat ja oppilashuolto kuormittuu. Lastensuojelu ei pysty vastaamaan kasvaviin asiakasmääriin. Poliisi ei ehdi etsiä laitoksista karanneita nuoria. Jonot mielenterveyspalveluihin kasvavat.

Palvelujärjestelmää on niukennettu sekä talouteen että moraaliin vedoten. Hyvinvointivaltion kustannusten jakautumisesta, julkisten palvelujen tehottomuudesta ja sosiaaliturvan passivoivista vaikutuksista keskustellaan usein moralisoivin äänen­painoin paheksuen valtion holhoa­vana pidettyä roolia ja painottaen yksilön vastuuta omasta elämästään.

Nuoret eivät ponnista itsenäiseen elämään yhdenvertaisista lähtökohdista. Osa nuorista tarvitsee tukea elämänsä haastavista tilanteista selviytymiseen, osa muita heikompien lähtökohtien tasoittamiseen.

Kun nuori jää avun ulottumattomiin, kyse on rakenteellisesta laiminlyönnistä tai jopa heitteillejätöstä. Yhteiskunnan tukiverkot ovat ohentuneet, ja sen seurauksena nuoret ovat entistä selvemmin jakautuneet pärjääjiin ja putoajiin. Nuorten pahoinvointi on lisääntynyt. Kuormittunut ja hajanainen palvelujärjestelmä ei pysty tarjoamaan tarvittavia palveluja kaikille. Siksi myös nuorten luottamus siihen, että järjestelmä kykenee auttamaan ja suojelemaan heitä, heikkenee.

Nuorille tarjotuissa palveluissa odotusajat ovat pitkiä, ja odotusaikana nuorten tilanteet usein vaikeutuvat. Tapaamiskertojen välit venyvät kohtuuttoman tuntuisesti, tai asiakkuus päätetään nuoren näkökulmasta liian pian.

Nyt koronavirusepidemian aikana nuoret kertovat, että palvelut ovat ruuhkautuneet entisestään. Monelta ovat loppuneet kokonaan palveluissa rakentuneet vertaisryhmäsuhteet, ja myös tärkeät terapiakäynnit ovat saattaneet katketa.

Auttamistyötä tehdään usein määräaikaisina projekteina tai kehittämishankkeina. Se tekee tukisuhteiden jatkumisesta epävarmaa ja vaikeuttaa nuorten luottamuksellisten aikuiskontaktien luomista.

Jos palveluita suunnitellaan kapea-alaisesti yksittäisen toimijan tulos­vastuun näkökulmasta, tieto nuorten asioista ei kulje saumattomasti viranomaisten välillä sektori- ja kuntarajojen yli. Moni nuori katoaa tarpeineen tällaiseen katveeseen.

Avun saaminen edellyttää nuorilta ja heidän läheisiltään voimavaroja ja kykyä etsiä apua erilaisten palveluiden joukosta. Kuormittavassa elämäntilanteessa tämä voi olla ylivoimaista.

Koulukiusaamista, nuorten tekemiä rikoksia tai viranomaisten mahdollisia laiminlyöntejä ei pitäisi tarkastella irrallaan yhteiskunnallisista olosuhteista, jotka tuottavat näitä ongelmia.

Yksittäisten virheiden tai syyllisten etsiminen estää meitä käymästä periaatteellista keskustelua yhteiskuntamme prioriteeteista ja hyvinvointival­tion rapautumisesta – sekä retoriikasta, jolla hyvinvointivaltion legitimiteettiä kyseenalaistetaan.

Jenni Kallio ja Päivi Honkatukia

Kirjoittajat ovat All-Youth-tutkimushankkeen tutkijoita Tampereen yliopistossa.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide