Otin ison taloudellisen riskin, kun päätin riitauttaa irtisanomiseni - Mielipide | HS.fi

Otin ison taloudellisen riskin, kun päätin riitauttaa irtisanomiseni

Vakuutusyhtiöiden tulisi korvata yksityishenkilöiden oikeudenkäyntikulut heti kulujen syntyessä, jos korvattavuus on selvä asia.

4.3. 15:00

Tero Matsinen kirjoitti (HS Mielipide 28.2.), että oikeudenkäynteihin tulisi ohjata enemmän valtion varoja. Kerron omakohtaisen kokemukseni oikeuden hakemisesta.

Minut irtisanottiin omasta ja myös lakimieheni mielestä laittomasti runsas vuosi sitten. Kanne pantiin vireille helmikuussa 2020. Koronapandemia on kuitenkin hidastanut oikeudenkäyntejä, eikä vieläkään ole tietoa siitä, milloin oikeudenkäyntini pidetään.

Kanteen valmisteluun käytettiin aikaa, ja juristikuluni tässä vaiheessa olivat jo noin 7 500 euroa. Juristin valitsin ammattiliiton suosituksesta, koska liitto, johon kuulun, on sen verran pieni, ettei se hoida oikeudenkäyntejä. Olin saanut oikeusturvavakuutuksesta myöntävän vastauksen, että vakuutusyhtiö korvaa kuluista omavastuun ylittävän osan.

Saan vakuutuskorvauksen kuitenkin vasta sen jälkeen, kun päätös on olemassa. Onneksi minulla oli säästöjä. Useimmilla ei ole, mikä estää kanteen nostamista ja oikeuden hakemista, vaikka olisi asiastaan kuinka varma. Tähän luultavasti entinen työnantajanikin luotti, etten haastaisi heitä oikeuteen.

Kun oikeudenkäynti pidetään ja asiaan saadaan oikeuden päätös, on olemassa kuitenkin se mahdollisuus, että omien oikeudenkäyntikulujeni lisäksi joudun maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut. En tiedä, mistä ne rahat sitten otan, jos niin käy, mutta siitä huolimatta olen valmis taistelemaan oikeuksieni puolesta.

Kuten Matsinen kirjoitti, jokaisella pitäisi olla mahdollisuus oikeudenmukaiseen ja kustannuksiltaan kohtuulliseen oikeudenkäyntiin.

Vakuutusyhtiöiden tulisi korvata yksityishenkilöiden oikeudenkäyntikulut heti kulujen syntyessä, jos korvattavuus on selvä asia. Lisäksi, jos yksityishenkilön vastapuolena on yritys, yksityishenkilöä ei tulisi voida velvoittaa korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja, vaan pienemmällä tulisi olla oikeus tältä osin puolellaan.

On mielestäni täysin kohtuutonta, että joudun roikkumaan löysässä hirressä jo toista vuotta, kun oikeudenkäyntiä ei saada pidettyä oikeuslaitoksen resurssien vähäisen määrän vuoksi. Asia pyörii mielessä koko ajan, vaikka olen jo löytänyt uuden työpaikan.

Ja kun tätä asiaa aletaan joskus käsitellä oikeudessa, se tietää minulle taatusti jälleen unettomia öitä.

Rohkea oikeuksiensa puolustaja

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide