Läheisten ja yhteiskunnan tuki auttaa selviytymään lapsen kuolemasta - Mielipide | HS.fi

Läheisten ja yhteiskunnan tuki auttaa selviytymään lapsen kuolemasta

Perhe saattaa joutua henkisesti ja taloudellisesti tyhjän päälle: voimia ei ole, töihin ei kykene eikä rahaakaan tule.

14.3. 2:00

Kun esikoisemme kuoli kohtuun, harvat ymmärsivät menetyksemme vakavuutta ja surumme syvyyttä. Saimme kuulla kommentteja, jotka haavoittivat ja lisäsivät ahdinkoamme. Käskyt elämän jatkamisesta ja ryhdistäytymisestä eivät auttaneet, päinvastoin ne saivat sulkeutumaan ja suojautumaan. Vaikka vaikenimmekin, suru ja vaikeudet eivät lakanneet. Yksinäisyys eristi meidät vuosiksi vielä silloin, kun toinen lapsemme syntyi elävänä.

Hallituksen esitys perhevapaauudistuksesta heijastelee yhteiskuntamme asennetta menetyksiin: töihin pitäisi palata pian, vaikka työkyvyttömänä, eikä suru oikeuta sairauslomaan tai taloudellisiin tukiin. Perhe saattaa joutua henkisesti ja taloudellisesti tyhjän päälle: voimia ei ole, töihin ei kykene eikä rahaakaan tule.

Lapseni kuoltua eniten yllätti ihmisten reaktioiden ja yksinäisyyden lisäksi valtavat taloudelliset menot: sairaalamaksut, arkun hankinta, hautajaiskulut, kuolinilmoitus ja hautakivi.

Pahinta on, jos kukaan ei auta tai ota edes vastaan raskaita tunteita. Tuetta jääminen syrjäyttää ja järkyttää jo koetuksella olevaa mielenterveyttä.

Nykyinen tukimallikaan lapsikuolemaperheiden kohdalla ei ole riittävä; muutosesitys vain pahentaisi tilannetta. Ei ole yhteiskunnallekaan hyväksi jättää hädänalaisia ihmisiä tuen ulkopuolelle.

Kyse lienee ymmärryksen ja tiedon puutteesta. Vanhemmuus ei lakkaa, jos lapsi kuolee. Siitä tulee kuolleen lapsen vanhemmuutta. Vaatii vuosien työn, että ihminen kokoaa itsensä niin traumaattisen tapahtuman jälkeen. Suru aiheuttaa aivoissakin niin isoja muutoksia, että on mahdotonta olettaa, että lapsensa menettänyt on työkykyinen kovin pian tapahtuman jälkeen.

Toisaalta työnteon voi kokea hoitavana, jolloin siihen tulee olla mahdollisuus. Menetys kuitenkin vaikuttaa pitkään, eikä jaksaminen työssä voi olla huipussaan. Ymmärretäänkö yhteiskunnassamme, että ihminen ei ole menetyksen jälkeen ennallaan ja toipuminen kestää?

Voimamme alkoivat palautua vasta silloin, kun saimme ympärillemme välittäviä ja ymmärtäviä ihmisiä, joille lapsemme ja tunteemme saivat olla olemassa. Menetyksen aiheuttama notkahdus opiskelijaperheemme taloudessa ei sen sijaan ole vieläkään kokonaan korjaantunut.

Ymmärrystä ja tietoa lapsen kuolemaa ja muitakin menetyksiä kohtaan on lisättävä. Asennetalkoot voisi aloittaa hallituksen perhevapaauudistuksesta. Lapsikuolemaperheiden huomioiminen viestittäisi välittämisestä ja huolenpidosta niitä kohtaan, joita elämä on murjonut kovalla kädellä.

Enna Lohi

opiskelija, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide