Helsinkiä ei pidetä viihtyisänä elinympäristönä - Mielipide | HS.fi

Helsinkiä ei pidetä viihtyisänä elinympäristönä

Ympäristö on vetovoimana arvo, jolla on potentiaalisten asukkaiden kannalta erittäin suuri merkitys. Tuo vetovoima on Helsingin osalta nyt uhattuna.

23.3. 2:00

Helsingin kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho tyrmäsi (HS 17.3.) tuoreeltaan Kenen kaupunki – Helsingin kaupunkisuunnittelu ja kulttuuriympäristö törmäyskurssilla -pamfletin, jonka kirjoittajat ovat huolissaan Helsingin kaupunkisuunnittelusta ja yleensä ympäristöstä. Aho totesi, että pamfletissa faktat ja väittämät ovat köykäisellä pohjalla.

Faktaa tai väittämää, niin pamflettien tarkoitus on aina herättää keskustelua. Siinä tarkoituksessa tämäkin pamfletti puolustaa paikkaansa.

Pamfletin yksi perusväittämä on, että Helsingin arvokkuus ja vetovoima kiteytyy kulttuuriympäristöihin ja virkistysalueisiin. Näin varmasti on. Löydän Helsingistä edelleen toimivia ja kauniita ympäristöjä, oli sitten kyse kulttuuriympäristöstä tai luonnon virkistysalueista.

Mutta kolikolla on kaksi puolta. Tutkimme juuri Suomen kymmenen suurimman kaupungin vetovoimaa kuuden erillisen, mitattavan tekijän osalta. Vastaajina olivat niin sanotut potentiaaliset asukkaat, eli Helsinginkin osalta henkilöt, jotka eivät asu Helsingissä. Kokonaistuloksissa Helsinki oli yllättäen joukon viimeinen Tampereen ollessa Suomen vetovoimaisin kaupunki.

Yksi tutkituista vetovoiman alueista oli ympäristö, eli onko alue viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö.

Helsingin saama tutkimustulos sijoittuu selkeästi luokkaan ”heikko”, kun naapurikaupungeista Vantaa saa kohtalaisen ja Espoo hyvän arvosanan.

Tutkimustulokset kuvastavat vastaajien käsityksiä ja mielikuvia, jotka koskevat Helsinkiä. Siinä mielessä, ehkä jopa pamfletin hengen mukaisesti, tuloksia voidaan pitää Helsingin kannalta huolestuttavina.

Ympäristö on vetovoimana arvo, jolla on potentiaalisten asukkaiden kannalta erittäin suuri merkitys. Tuo vetovoima on Helsingin osalta nyt uhattuna.

Kari Väisänen

vanhempi neuvonantaja, T-Media oy

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide