Koko ikäluokan kansalaispalvelus ei ole vaihtoehto - Mielipide | HS.fi

Koko ikäluokan kansalaispalvelus ei ole vaihtoehto

Ihmisoikeudet tulisi saada vahvasti mukaan asevelvollisuuskeskusteluun.

28.3. 2:00

Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Terhi Hakola (HS Mielipide 22.3.) kertoi odottavansa mielenkiinnolla asevelvollisuuden kehittämistä selvittävän parlamentaarisen komitean työn tuloksia. Hakolan mielestä komitean myötä nyt olisi ”erinomainen tilaisuus saada myös naiset vahvemmin mukaan maanpuolustukseen”.

Nähdäkseni polttavampi tarve olisi kuitenkin saada komitean työn kautta Suomen asevelvollisuusjärjestelmä vastaamaan kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vaatimuksia.

YK:n ihmisoikeuskomitea on käsitellyt Suomen raporttia kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen toteutumisesta. Viimeksi vuonna 2013 ihmisoikeuskomitea vaati Suomea laajentamaan Jehovan todistajille myönnetyn vapautuksen asevelvollisuudesta koskemaan muitakin aseistakieltäytyjäryhmiä. Lisäksi komitea vaati Suomea varmistamaan, ettei siviilipalvelus ole pituudeltaan tai muilta ominaisuuksiltaan rankaiseva. Myös YK:n ihmisoikeusneuvosto huomautti samoista ongelmista vuonna 2017.

Kuten tiedetään, vapautusta ei laajennettu, vaan siitä luovuttiin täysin vuonna 2019. Tämän vuoksi entistäkin laajempi joukko on vaarassa saada vapausrangaistuksen ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauden piiriin kuuluvan aseistakieltäytymisoikeutensa käyttämisestä.

Siviilipalveluksen keston suhteen taas ei ole pantu tikkua ristiin. Maamme saa siis todennäköisesti jo lähipäivinä jälleen moitteet YK:sta, ja asevelvollisuuskomitean on viimein syytä ottaa ne vakavasti.

Hakola pohti myös, millainen on siviilipalveluksen tulevaisuus, ja olisiko niin sanottu kansalaispalvelus vaihtoehto. Vastaus on, että niin kauan kuin pakollisesta siviilipalveluksesta vaihtoehtona asepalvelukselle ylipäätään halutaan pitää kiinni, sen on oltava aseistakieltäytyjien vakaumusta kunnioittava. Toivottavasti sen voi suorittaa jatkossakin erilaisissa palveluspaikoissa siviiliyhteiskunnan eri sektoreilla.

Koko ikäluokan kansalaispalvelus taas ei varmasti ole vaihtoehto, sillä se tulisi valtavan kalliiksi eikä sille ole löydetty aiemmissa selvityksissä tarvetta.

Aku Kervinen

järjestökoordinaattori, Aseistakieltäytyjäliitto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide