Arktista viileyttä ja Helsingin henkeä - Mielipide | HS.fi

Arktista viileyttä ja Helsingin henkeä

Kun suurvaltapolitiikan sävy kovenee, kasvaa tarve rakentavalle keskusteluyhteydelle. Yhteyksiensä ansiosta Suomella on mahdollisuus auttaa vaarallisten kierteiden katkaisemisessa. Ilmasto- ja turvallisuuskysymykset kohtaavat arktisella alueella. Ja tarjoaisiko vuosi 2025 tilaisuuden vahvistaa 50-vuotiasta Helsingin henkeä?

28.3. 2:00

Globaalissa valtapolitiikassa tapahtuu suuria liikkeitä. Geopolitiikan uudet suunnat ovat sinänsä jo tuttuja. Kiina kasvattaa ja levittää vaikutus­valtaansa. Yhdysvaltain on kiinnitettävä yhä enemmän huomiota Tyynen­meren toiselle puolelle. Tämä saattaa samalla kiinteyttää Atlantin ylittävää sidettä. Venäjä pysyy sotilaallisen suorituskykynsä vuoksi mukana kolmantena pyöränä. Eurooppa uhkaa jäädä yhtälössä jakokulmaan, ellei se onnistu tuntuvasti itseään vahvistamaan.

Uutta on nyt suurvaltapolitiikan käänteiden nopeus ja kielen kovuus. Ulospäin näyttää usein siltä, että keskusteluissa vain riidellään. Kansalaiskeskusteluissa on tullut tutuksi kurimus: kierrosten kasvaessa kovien puheiden kierre syvenee ja vauhti käy vaaralliseksi. Näin ei valtiollisissa suhteissa saisi päästä tapahtumaan.

Vielä pahempi toki olisi, ellei enää keskusteltaisi edes riidelläkseen. Eikä tilanne aina ole niin paha kuin miltä se näyttää. Julkisivun taustalla haetaan myös ratkaisuja. Esimerkeistä käyvät Joe Bidenin puhelut Xi Jinpingille ja Vladimir Putinille. Jos tekee minimaalisen tulkinnan, presidentit puhuivat aiheista, joista voitaisiin alkaa puhua. Samaan viittasi Kiinan ja Yhdysvaltain Alaskan-kokous.

Esimerkkejä nopeasta liikkeestä tarjosivat kuluvalla viikolla niin ulkoministeri Sergei Lavrovin Kiinan-vierailu kuin EU:n ja Kiinan välisen pakotekeskustelun ryöpsähdys hektiseksi.

Miten rakentavaa keskusteluyhteyttä sitten voisi luoda? Toimivin malli tällä erää on Pariisin ilmastosopimuksen käynnistämä prosessi. Siinä ollaan yhteisellä tärkeällä asialla. Glasgow’n ilmastokokouksessa on saatava välttämättömiä tuloksia. Oma lupaava raiteensa on valtiovarainministerien ilmastokoalitio, jota Suomi oli perustamassa ja edelleen johtaa.

Esillä ovat myös olleet niin sanotut P5-maat, YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet, jotka ovat kaikki ydinasevaltioita. Putinin ja Emmanuel Macronin aloitteet P5-huippukokoukseksi ovat herättäneet arvostelua – pitäisikö muiden vain katsoa sivusta, kun suuret sopivat asioista? Mutta jos esillä ovat ydinasevalvonta ja -rajoitukset, on pöytä paikkansa ansainnut. Kuten aiemminkin olemme tehneet, on Suomi valmis tarjoamaan myös näihin keskusteluihin hyviä palveluksiaan.

Suomen kannalta on edelleen ensiarvoista taata sääntöjä kunnioittavan monenkeskisen yhteistyön toimivuus. Entisellään multilateralismi ei kuitenkaan muutospaineiden keskellä pysy. Siksi meidän on pyrittävä vaikuttamaan siihen, millaiseksi se jatkossa kehittyy. Yhteistyö samanmielisten kanssa on tärkeää. Sen sijaan maailman jyrkkä jakautuminen kilpaileviin blokkeihin ei ole kenellekään hyväksi.

Muuttuvassa maailmanpoliittisessa tilanteessa Suomen on syytä säilyttää vahva edelläkävijän roolinsa. Meillä on ollut suora keskusteluyhteys maailman johtajiin. Se on toiminut sopusoinnussa EU-jäsenyytemme ja EU:n periaatteiden kanssa. Tästä asemasta Suomi on voinut ja voi myös jatkossa vaikuttaa kokoansa suuremmalla panoksella. Uusiin avauksiinkin on oltava valmiutta.

Erityisen lähellä Suomea on arktinen yhteistyö. Olen joskus todennut, että arktinen kokonaisuus on riittävän viileä keskustelulle kuumemmissakin tunnelmissa. Olenkin jo pitkään pitänyt esillä ajatusta arktisesta huippukokouksesta. Saavutettavaa olisi etenkin ilmastotaistossa, jossa kaikilla on yhteinen intressi. Suomen työ mustan hiilen aiheuttaman ongelman torjumiseksi on saanut paljon myötäkaikua. Myös sotilaallisen läsnäolon kasvua arktisella alueella olisi syytä hallita.

Katse tulevaisuuteen muistuttaa merkkipaalusta, yhdestä Suomen ulkopoliittisesta menestystarinasta. Keskellä kylmää sotaa Suomi toi Ety-kokouksessa vuonna 1975 yhteen koko Euroopan ja sen ajan suurvallat. Aikanaan kokousta moitittiin Euroopan kahtiajaon vahvistamisesta. Mutta kiitokset seurasivat lopulta runsaan vuosikymmenen viiveellä. Etykin nähtiin osaltaan johtaneen muutokseen – vapauden, demokratian ja oikeuksien vahvistumiseen koko maanosassa.

Vuonna 2025 edessä on Etykin 50-vuotisjuhla. Jääkö se vain muistotilaisuudeksi, vai pyritäänkö kunnian­himoisempaan?

Elämme jälleen suurten jännitteiden keskellä. Epävakaus lisääntyy. Demokratian eteneminen on pysähtynyt, jopa taantunut. Maailmalla on huutava tarve turvallisuuden, yhteistyön ja luottamuksen lisäämiseen.

Neljän vuoden päästä juhlittaessa ajankohta olisi sovelias sille, että Helsingin henki palautetaan maailmalle. Jälleen tarvitaan myönteistä kierrettä, Etykin arvokasta perustaa, vapauden, demokratian ja oikeuksien arvoja kunnioittaen.

Ja varmuuden vuoksi sanottakoon: kotisohvalta olisi sitten aikanaan upea seurata lopputulosta, Helsingin huippukokousta.

Kirjoittaja on tasavallan presidentti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide