Viikon puheenaiheet - Mielipide | HS.fi

Viikon puheenaiheet

3.4. 2:00

1) Pallogrillit vaarassa

Maanantaina lähes viikon Suezin kanavaa ja maailman­talouden pullonkaulaa tukkinut 400-metrinen konttialus Ever Given saatiin vihdoin irti hiekkapenkasta.

Kanavan tukkeutuminen pani maailmankaupan sekaisin, sillä vuoroaan joutui odottamaan yli 400 rahtialusta. Suman purkamisen arvioitiin sujuvan muutamassa päivässä, mutta aikataulujen sekoittuminen saattaa vaikuttaa kuukausia. HS:n haastattelema professori Lauri Ojala oli huolissaan esimerkiksi kesäsesongin pallogrillien saatavuudesta Suomessa.

2) Valvoja

Tiistaina eduskunnan kansliatoimikunta päätti aloittaa prosessin Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin pidättämiseksi virasta.

Eduskunta ja poliisi selvittävät parhaillaan Yli-Viikarin rahankäyttöä sekä erikoista sopimusta, jolla viraston yli­tarkastajalle on maksettu palkkaa siitä hyvästä, että hän ei tee töitään.

Julkisessa keskustelussa on myös ollut puhetta siitä, miten Tytti Yli-Viikari on edennyt urallaan nykyisen oikeuskanslerin Tuomas Pöystin vana­vedessä.

3) Made in USA

Keskiviikkona Yhdysvaltain presidentti Joe Biden esitteli kahden biljoonan dollarin talouspakettinsa, jolla hän haluaa panna kuntoon maan rapistuneet sillat, kuoppaiset tiet, ruostuvat vesiverkot, joukkoliikenteen ja paljon muuta.

Bidenin mukaan kyseessä on ”kerran sukupolvessa -investointi Amerikkaan”. Rahat jättiläishankkeeseensa Biden lupaa löytää kiristämällä suuryritysten ja suurituloisten veroja. Republikaanien uskotaan vastustavan talouspakettia, mutta he eivät välttämättä pysty pysäyttämään sitä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide