Hallitus valmistelee vuonna 2012 julkaistun kansalliskielistrategian uudistamista. Se keskittyy suomeen ja ruotsiin sekä saamen kieliin, viittomakieliin ja romanikieleen. Mielestäni tarvitsemme kielistrategian, jossa tarkastellaan myös muita maassamme puhuttuja kieliä sekä globaalin ympäristön muutoksia ja kansainvälisissä kontakteissa tarvitsemiamme kieliä.
Toimittaja Jaakko Lyytisen ansiokas juttu (HS 21.3.) kertoi kielten opiskelun pitkään jatkuneesta alamäestä. Kielistrategian tulisikin osoittaa suuntaviivat koulujen kieliohjelman perusteelliselle uudistukselle, sillä nykyinen kieliohjelma johtaa helposti näennäisiin valinnanmahdollisuuksiin ja tuottaa alueellista epätasa-arvoa. Kieliohjelman pirstaleisuus yhdistettynä lukuisiin kieliä syrjiviin päätöksiin on tuottanut myös saksan ja ranskan pitkän alamäen. Silti niiden ja monien muidenkin kielten osaamistarve ei ole vähentynyt, pikemminkin päinvastoin.
Suurten kaupunkien arki monikielistyy. Niiden varhaiskasvatuksessa ja kouluissa on jo runsaasti muita kuin suomen- tai ruotsinkielisiä lapsia. Saavatko he kokemuksen siitä, että heidän oma kielensä on hieno ja arvokas? Vai oppivatko he, että kielillä on arvohierarkia, jossa heidän oma kielensä pitää jumbosijaa?
On haaveiltu kansainvälisten osaajien saamisesta Suomeen. Jos sellaisia saadaan, on heidän lapsilleen luotava mahdollisuus integroitua osana omaa koulutusjärjestelmäämme eikä ryhtyä luomaan englanninkielistä koulutuskuplaa. Suomessa on kaksikielisiä peruskouluja, joissa suurempi tai pienempi osa opetuksesta järjestetään englanniksi. Nämä koulut tarjoavat Suomeen muuttaville oppilaille hyvän mahdollisuuden asteittaiseen kotoutumiseen.
Kun Li Andersson (vas) aloitti työnsä opetusministerinä, hän ilmoitti tavoitteenaan olevan tehdä ruotsin kielestä pakollinen ylioppilaskirjoitusaine. Onko tosiaan tätä päivää motivoida suomenkielisiä jukuripäitä tällä tavoin ruotsin opintoihin? Kun oppivelvollisuutta nyt jatketaan toiselle asteelle, ruotsin opinnot voisi päinvastoin muuttaa pakollisiksi vasta toisella asteella. Tietysti ehdotus saa jonkun veret kiehahtamaan, mutta muistakaamme myös Paasikiven viisas toteamus tosiasioiden tunnustamisesta. Olisiko vantaalaisella Jussi Saramolla realistisempi näkemys siitä, millaiset vaatimukset nykyinen kieliympäristömme asettaa kielikasvatukselle?
Anna-Kaisa Mustaparta
opetusneuvos, eläkkeellä
Helsinki
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
