Helsingin peruskoulujen määrärahoja ei vähennetty budjetointi­periaatteita uudistettaessa - Mielipide | HS.fi

Helsingin peruskoulujen määrärahoja ei vähennetty budjetointi­periaatteita uudistettaessa

Vaikka kokonaismäärärahat säilyivät samalla tasolla, uusi järjestelmä jakaa määrärahoja koulujen kesken eri tavalla kuin aikaisemmin.

8.4. 2:00

Maija Kallis, Meri Valkama ja Sanna Valtonen kommentoivat mielipidekirjoituksessaan (HS 28.3.) kouluihin kohdistuvia säästöjä ja leikkaustoimia. Selvennämme asiaa osaltamme.

Helsingin kaupungin peruskoulujen budjettien laskentaperiaatteet uudistettiin vuoden 2018 alussa yhteistyössä rehtoreiden kanssa. Uudistuksessa ei lisätty tai vähennetty perusopetuksen kokonaismäärärahoja. Uudistuksessa haettiin tapoja jakaa käytettävissä oleva kokonaismääräraha oikeudenmukaisemmin koulujen välillä. Tavoitteena oli myös lisätä budjetoinnin läpinäkyvyyttä ja ymmärrettävyyttä.

Vaikka kokonaismäärärahat säilyivät samalla tasolla, uusi järjestelmä jakaa määrärahoja koulujen kesken eri tavalla kuin aikaisemmin. Periaatteena on, että oppilas tuo valitsemastaan koulusta riippumatta mukanaan saman määrärahan, jonka käytöstä koulu eli rehtori ja johtokunta päättävät. Jotkin koulut saavat uusilla periaatteilla aiempaa vähemmän ja jotkin aiempaa enemmän määrärahoja.

Lautakunta päätti muutoksen yhteydessä kolmen vuoden siirtymäajasta, jonka aikana muutoksen vaikutuksia on tasoitettu, jotta kouluilla on ollut mahdollisuus sopeutua uusiin periaatteisiin. Siirtymäaika päättyi vuonna 2020.

Periaatteiden toimivuudesta tehtiin vuonna 2020 myös ulkopuolinen arviointi, joka perustui perusopetuksen johdolle ja rehtoreille tehtyyn arviointikyselyyn ja haastatteluihin. Arvioinnin perusteella periaatteita pidettiin kokonaisuutena hyvinä. Kehittämistarpeeksi nostettiin kuitenkin tarve huomioida paremmin koulun koko. Tämän palautteen perusteella koulukohtaisen perusmäärärahan laskenta tarkistettiin vuoden 2021 alusta siten, että se huomioi muun muassa koulun koosta riippumattomat hallinnolliset kustannukset.

Muutoksista ei voi vetää johtopäätöstä, että resursseja olisi siirretty pieniltä kouluilta suurille kouluille. Koulujen resurssit eivät nykyperiaatteilla riipu koulun koosta, vaan oppilaiden tarpeista. Lisäksi periaatteet huomioivat sen, että kouluilla on koosta riippumattomia hallinnollisia kustannuksia.

Muutokset peruskoulujen määrärahoissa riippuvat vuosittain käytettävissä olevasta kokonaisbudjetista. Koulujen tämän vuoden taloustilanteeseen ovat vaikuttaneet budjettiin sisältyneet tuottavuustoimenpiteet, joita koulut joutuvat miettimään. Niitä on suunniteltu myös yhdessä koulujen rehtoreiden kanssa.

Kuuden suurimman kaupungin vertailu osoittaa, että Helsingissä opetuksen järjestämiseen peruskouluissa on käytetty eniten määrärahoja. Nyt joudumme tästä hieman sopeuttamaan, mutta senkin jälkeen Helsingin kouluissa on käytettävissä hyvin resursseja.

Liisa Pohjolainen

toimialajohtaja

Tero Vuontisjärvi

talous- ja suunnittelupäällikkö

kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide