Työttömiä rankaiseva aktivointi johtaa vain passivoitumiseen - Mielipide | HS.fi

Työttömiä rankaiseva aktivointi johtaa vain passivoitumiseen

Sanktioihin nojaaminen asettaa työttömän ikään kuin lapsen asemaan ilman omaa määräysvaltaa, eikä se edistä työllistymistä.

9.4. 2:00 | Päivitetty 9.4. 6:23

Sanna Marinin (sd) hallitus etsii kuumeisesti keinoja työllisyyden kohentamiseksi. Viime syksynä hallitus esitteli alustavasti pohjois­maisen työn­haun mallin, jota koskevia päätöksiä tehtäneen tämän vuoden kuluessa.

Pohjoismaisen työnhaun malliin sisältyy ristiriitaisia ja pahimmassa tapauksessa toisensa kumoavia keinoja. Mallissa työtön voitaisiin velvoittaa hakemaan enintään neljää työpaikkaa kuukaudessa karenssin uhalla, mutta laiminlyönnistä seuraavia sanktioita lievennettäisiin – ensin annettaisiin huomautus ja vasta myöhemmin porrastettu karenssi. Henkilökohtaisten haastattelujen määrää lisättäisiin etenkin työttömyyden alussa.

Tutkimustiedon mukaan työllisyyttä parantaa erityisesti työttömälle työnhakijalle tarjottu henkilökohtainen palvelu. Ruotsissa tehdyn laajan tutkimuksen mukaan työllisyyttä edistää parhaiten työnhaun tuki, jossa työvoimatoimiston virkailija välittää työnhakijalle tietoa avoimista työpaikoista kahdenkeskisissä tapaamisissa.

Työnhakuvelvoitteen vaikuttavuudesta on sen sijaan saatu vaihtelevia tutkimustuloksia. Sveitsissä tehdyn tutkimuksen perusteella työnhakuvelvoitteen kasvattaminen edistää työllistymistä sitä vähemmän, mitä korkeammin koulutettu työnhakija on kyseessä. Valtiovarainministeriön hallituksen pohjoismaista mallia koskevas­sa muistiossa todetaankin, että tällä tavalla toteutettava määrällinen työnhakuvelvoite olisi vaikutuksiltaan vähäinen.

Suomessa yhdellä työ- ja elinkeinotoimiston työntekijällä on yli sata asiakasta. Onkin hyvä, että hallitus on esittänyt te-toimistojen omien työvoimaresurssien lisäämistä. Se ei kuitenkaan tuota toivottua tulosta, jos lisäresurssia käytetään vaikutuksiltaan tehottoman työnhakuvelvoitteen syyniin.

Työttömyysturvajärjestelmästä ei aiota poistaa vaatimusta siitä, että työttömän on oltava ”työmarkkinoiden käytettävissä”. Tässä säilyy kytkös passiivisuuden vaatimisen ja aktiivisuuteen patistamisen välillä: työmarkkinoiden käytettävissä oleminen edellyttää työttömältä usein opiskelun, vapaaehtoistyön tai muun oman osaamisen kehittämisen rajoittamista, jotta häntä pidettäisiin valmiina vastaanottamaan työtä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kirjoituskeruussa vuonna 2018 työttömät kuvasivat aktivointipolitiikkaan liittyvää tuen ja kontrollin epätasapainoa mielivaltaiseksi. Tasapainoilu ristiriitaisten vaatimusten välissä johtaa siihen, että karenssin pelossa työtön ei lopulta uskalla tehdä mitään.

Työvoimapoliittinen järjestelmä voi tuottaa paljon aktivointimääräyksiä esimerkiksi työkokeiluihin ja valmennuksiin. Digitalisoitu työnhaku- ja tukijärjestelmä saattaa silti jättää työttömän oman onnensa nojaan.

Sanktioihin nojaava aktivointipolitiikka murtaa työttömän autonomiaa ja asettaa hänet ikään kuin lapsen asemaan ilman omaa määräysvaltaa. Piittaamattomuus työttömän tahdosta ja osaamisen kehittämisen rajoittaminen eivät edistä työllistymistä.

Työvoimaviranomaisen määräykset erilaisiin palkattomiin kurssituksiin ja valmennuksiin voivat pahimmassa tapauksessa estää työllistymisen. Myös SKS:n aineistossa nousee esiin, että työharjoittelu voidaan tulkita työnhakijan edun vastaisesti. Työnantaja voi ajatella, että hakijassa on jotain vikaa, kun tätä ei ole työllistetty paikkoihin, joissa hän on ollut harjoittelijana.

Pahimmillaan aktivoinnin nimissä tapahtuva välityömarkkinoille päätyminen työntää työttömän pysyvästi työelämän reuna-alueelle. Työttö­mälle tämä merkitsee luottamuksen murtumista elämää kannatteleviin ­rakenteisiin, minäkokemuksen rapautumista, toimintakyvyn rajautumista ja tulevaisuuden horisontin kapenemista.

Nyt tarvitaan työttömien energian vapauttamista oman osaamisen kehittämiseen ja omien ideoiden toteuttamiseen sen sijaan, että aktiivisuutta estettäisiin. On syytä kehittää työllisyyspolitiikkaa henkilökohtaisen palvelun suuntaan, ja samalla on kiinnitettävä huomiota työllistymisen laatuun ja pysyvyyteen.

Lena Näre ja Sari Näre

Lena Näre on sosiologian apulaisprofessori ja Sari Näre sosiologian dosentti Helsingin yliopistossa.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide