Kriisiajan viestinnässä tarvitaan myös toivoa - Mielipide | HS.fi

Kriisiajan viestinnässä tarvitaan myös toivoa

Toivo ei ole pelkkä tunne. Se on eräänlainen käteen lyöty kartta, jossa on suunnistusohjeet tästä hetkestä tulevaisuuteen.

11.4. 2:00 | Päivitetty 11.4. 6:35

Tällä viikolla uutiset, otsikot ja kevät niiden mukana muuttivat suuntaa. Puhe kääntyi koronavirus­rajoitusten purkuun ja ulospääsyyn kriisiajasta, ja moni hämmentyi. Juurihan pöydällä olivat skenaariot holtittomaksi yltyvästä tartuntatilanteesta ja kiristyvät rajoitukset. Väläyteltiin ulkonaliikkumiskieltoa osaan maata, ja nyt väläytelläänkin lähitulevaisuuden näkymää terassitapaamisista ja kesähäistä.

Hämmennystä kulunut kevät on toki tuonut jo ennen kuin leka vaihtui orastavaksi vapaudeksi. Kun eri toimijoiden suositukset ovat olleet ristiriitaisia, osa ihmisistä on osoittanut itsekeskeistä piittaamattomuutta, keskustelua on käyty koriste-esineistä ja vaaleja lykättiin viime tipassa.

Tämä viikko toi kuitenkin kaivatun ja tarpeellisen muutoksen: toivon osaksi viestintää. Sitä ei ole ollut tähän saakka liikaa tarjolla. Viestintä on taitolaji. Ei riitä, että tämänhetkisiä epidemian hillitsemistoimia ja tulevaisuuteen kurkottavia rajoitusten purkamisia suunnitellaan rinnakkain. Molemmista pitäisi pystyä myös viestimään yhtäaikaisesti ja ymmärrettävästi. Tulevaisuuteen kurkottaminen motivoi jaksamaan yhä jatkuvia poikkeusoloja tässä hetkessä.

Toivon luomisessa viestinnän kautta ei ole kyse siitä, että kriisiaika olisi ohi. Päinvastoin. Kyse on siitä, että juuri kriisiajassa tarvitaan myös toivon viestiä. Epidemia on edelleen akuutissa vaiheessa ja globaali pandemiatilanne synkkä. Moni toimiala kouristelee, ja ratkaistavana ovat sekä vanhat rakenteelliset ongelmat että koronakriisin mukanaan tuoma korjausvelka.

Huolestuttavien uutisten rinnalle tarvitaan tulevaisuuteen kurkistavia hyviä uutisia, vaikka ennustukset paremmasta ovatkin epävarmoja. Yksi asia on nimittäin pysynyt varmana koko ajan: tartuntatilanteeseen vaikutamme keskeisesti me kaikki omalla toiminnallamme. Kirjassaan Voimana toivo psykoterapeutti Maaret Kallio kuvaakin toivoa aikaan sopivasti: ”Toivos­sa korostuu tulevaisuuden perspektiivi myönteisessä valossa. Siksi toivo on ihmisen perusvoimavara, joka näyttäytyy toiminnassamme koko ajan. Käsityksemme ja odotuksemme tulevaisuudesta ja omista kyvyistämme sen suhteen vaikuttaa vahvasti siihen, miten toimimme juuri tänään ja millaisia valintoja teemme nykyhetkessä.”

Toiveikasta viestintää tarvitaan paitsi päättä­jiltä ja asiantuntijoilta myös yritysjohtajilta ja työpaikoilla.

Toivo ei ole pelkkä tunne. Se on eräänlainen käteen lyöty kartta, jossa on suunnistusohjeet. Ihminen ja yhteisö, tässä teille työkalu ja näkymä siihen, miltä tulevaisuus näyttää, millaisin askelin sinne on mahdollista kulkea ja mikä siellä tämänhetkisen tiedon valossa odottaa. Toivoakin johdetaan asettamalla yhteisiä tavoitetiloja.

Toivoa vuosikymmeniä tutkinut Jari Kylmä kuvasi toivoa Helsingin Sanomien haastattelussa viime vuonna elämää eteenpäin vieväksi voimaksi, luottamukseksi ja suunnannäyttäjäksi vaikeissakin tilanteissa. Toivon puute taas rapauttaa uskoa tulevaisuuteen ja tuo näköalattomuutta.

Toiveikas viestintä ei tarkoita keinotekoista positiivisuutta tai epärealististen kuvitelmien lausumista ääneen paremman mielen toivossa. Toivo rakentuu konkretiasta, tiedosta ja teoista. Siksi päättäjiltä on viime aikoina penätty päivämääriä. Mitä rajoituksia puretaan ja milloin? Saako juhannuksena kokoontua? Milloin ju­nioriurheiluun palataan?

Samanlaisia konkreettisia vastauksia kaivataan myös työelämässä ja johtamisessa. Miltä oma toimiala näyttää loppuvuonna? Mikä muuttuu? Milloin keittiönpöydän voi vaihtaa konttoriin ja työkavereihin? Miten teemme töitä syksyllä, entä tulevina vuosina?

Matkalla seuraavaan aikaan ääneen lausutut välietapit ovat tarpeellisia. Ne häämöttävät kaukana ja ovat epävarmoja, mutta avaavat silti näkymää, joka on ollut väsyttävän sumuinen ja epäselvä kauan. On helpompaa sietää aikanaan pettymys yhteisen kesäjuhlan peruuntumisesta tai lykkääntymisestä kuin tarpoa tässä ajassa vailla mitään näkymää tulevaan.

Kirjoittaja on HS:n päätoimittaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide