Vanhustyön hoitajien hätähuuto kaikuu kuuroille korville - Mielipide | HS.fi

Vanhustyön hoitajien hätähuuto kaikuu kuuroille korville

Hoitajapula pahenee ja alan veto- ja pitovoima ovat pohjalukemissa.

12.4. 2:00

Vanhustyössä on oltu jo vuosien ajan kriisiytymisen kynnyksellä, mutta nyt taidetaan astua ihan reippaasti sisään. Hoitajapula pahenee ja alan veto- ja pitovoima ovat pohjalukemissa. Olemme katastrofin tiellä. Arvostetaanko ikäihmisiä ja heidän auttajiaan näin vähän?

Kansallinen tavoite tehdä vanhuspalveluista yksiportainen on utopiaa. Kotona asuu turvattomina suuri määrä hyvin huonokuntoisia vanhuksia, kun palveluasumisen ovet eivät heille aukea. Kunnat hyödyntävät jonotusaikamahdollisuudet, joten asumispalveluihin siirrytään aiempaa myöhemmin ja entistä huonokuntoisempina. Näin käy, kun hoivaa konkretisoidaan palveluihin oikeuttavien kriteereiden, tarveharkinnan ja erilaisten vastuiden avulla. Hoiva onkin saanut markkinaorientoituneita, tehokkuustavoitteellisia ja lyhytjännitteisen julkisen ohjauksen piirteitä, jolloin itse ihminen unohtuu.

Vanhusten hoivatyön tekijät ja kohteet ilmaistaan lukuina ja kansantalouteen vaikuttavina tekijöinä – ennen kaikkea kulueränä. Hoivapalvelujen kehittämisen tavoitteeksi onkin noussut tuloksellinen liiketoiminta, kilpailukyky ja kannattavuus, vaikka julkisesti hehkutetaankin hoivan laadun ja asiakaslähtöisyyden edistämistä sekä hoitohenkilöstön hyvinvointia. Erityisesti viimeksi mainittu on vain toive.

Yhä useammin hoitaja tuntee, että työsuoritukset ovat konemaisia. Taustalla on jatkuva henkilöstöpula sekä toiminnanohjausjärjestelmät. Hoitoa ja hoivaa ei kuitenkaan voi optimoida vain tietylle ajalle, koska ihmisten tilanteet muuttuvat.

Hoivassa ja hoidossa on kysymys ihmisten tarpeista. Hoitajan työnä on auttaa näiden tarpeiden tyydyttämisessä. Siinä molemmille osapuolille luodaan tärkeä hoivayhteys, ja työ vie sen ajan, minkä se vie.

Joskus tuota tarvetta venyttävät myös asiakkaan tai omaisen kohtuuttomiksi nousevat vaatimukset. Kun aikaa on vähän, tahtia kiristetään.

Vanhuspalvelulaki uudistaa henkilöstömitoitusta. Samalla vaatimukset työn sisällölle ja laadulle lisääntyvät. Laadusta vastaavat eri tahot ovat välillä hyvin eri linjoilla. Sosiaali- ja terveysministeriö linjaa yhtä, valvontakoneisto, henkilöstöjärjestöt, asiakkaat, omaiset ja media jotain ihan muuta.

Pitkäjänteisyys työssä on utopiaa, jos viilataan vain minuutteja ja pilkkuja. Kunnat eivät aina edes maksa palveluntuottajille sen mukaan, mikä asiakkaiden todellinen hoidon tarve on. Tällöin pienet yritykset kaatuvat ja toiminta keskittyy leveämmille harteille, mikä ei välttämättä ole hoitajien tai asiakkaiden mieleen.

Miten ihmeessä näihin asioihin ei oikeasti herätä? Jokaisesta tulee vanha, jos saa elää pitkään. Kuka silloin hoitaa?

Riitta Räsänen

yhteiskuntatieteiden tohtori, gerontologi, Jyväskylä

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide