Työpaikalla on voitava puhua myös hankalista asioista - Mielipide | HS.fi

Työpaikalla on voitava puhua myös hankalista asioista

Turvattomuutta luova johtamistyyli on usein kytköksissä vaikenemisen kulttuuriin.

Turvattomuus voi johtaa työpaikoilla esimerkiksi virheiden peittelyyn.­

27.4. 15:00

Pelolla johtaminen mahdollistaa monenlaisia väärinkäytöksiä, kuten saimme lukea valtionhallinnon virkojen täyttämistä käsittelevässä Vieraskynässä (HS 19.4.).

Turvattomuutta luova johtamistyyli on usein kytköksissä vaikenemisen kulttuuriin. Tällaisissa organisaatioissa on erityisen haastavaa onnistua uudistumisessa, jota työpaikoilta edellytetään koronapandemian aikana ja sen jälkeen.

Psykologinen turvallisuus on polku eteenpäin epävarmuudesta. Se on myös erinomainen kasvualusta uudistumiseen. Esimerkiksi etätyön yhteydessä puhutaan usein luottamuksen merkityksestä, mutta psykologinen turvallisuus on luottamusta laajempi ilmiö. Se on jaettu käsitys siitä, että ryhmässä on turvallista ottaa henkilökohtaisia riskejä ja olla oma itsensä ilman pelkoa joutua naurunalaiseksi.

Psykologisesti turvallisen vuorovaikutuksen avulla luodaan paremmat toimintamahdollisuudet toimia työyhteisössä: uskalletaan ideoida ja pyytää apua, opetellaan uutta ja opitaan virheistä.

Psykologisen turvallisuuden suhteen yksityisillä työpaikoilla asiat ovat paremmin, haasteita on enemmän valtio- ja kuntasektorilla, esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla (Tilastokeskus, Työolotutkimus 2018). Tämä tieto on syytä ottaa vakavasti, koska turvattomuus voi johtaa työpaikoilla esimerkiksi virheiden peittelyyn. Hedelmällisempää on raportoida virheistä avoimesti ja ottaa niistä opiksi.

Keskiviikkona 28. huhtikuuta vietetään kansainvälistä työturvallisuuspäivää. Kannustamme keskustelemaan siitä, miten omalla työpaikalla suhtaudutaan virheisiin ja niin sanottuihin hankaliin puheenaiheisiin. Mikä auttaisi meitä avaamaan suumme? Uskallammeko ideoida uutta? Psykologisen turvallisuuden vahvistaminen lähtee liikkeelle avoimesta vuorovaikutuksesta ja toisten työntekijöiden kunnioittamisesta.

Työpaikalla esimiesten on arvokasta sanoa ääneen, että ei meille tapahdu mitään pahaa, vaikka puhumme työpaikalla hankalista asioista. Vastuu siitä, että psykologinen turvallisuus toteutuu, on koko työyhteisön yhteinen.

Kirsi Yli-Kaitala

Minna Toivanen

Susanna Kalavainen

Työterveyslaitos

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide