Kodin imurointi on parasta liikuntaa - Mielipide | HS.fi

Kodin imurointi on parasta liikuntaa

Miksi kotityöt muka ovat ikäviä – imurointihan on kuin katulätkää ja likaisten vaatteiden kerääminen pyykkikoriin kuin koripalloa.

29.4. 2:00 | Päivitetty 29.4. 6:14

Viikonloppuna imuroidessani mietin, milloin aloin nauttia koti­töistä. Aina en ole nauttinut, se on varmaa. Mutta sitten asenteeni muuttui, homma kerrallaan. Ruuan­laitto on aina ollut kivaa, mutta jossain vaiheessa aloin pitää tiskauksesta ja imuroinnista. Pyykki­huolto tuli viimeisenä, koska siinä niin moni asia voi mennä pieleen, ja on mennytkin. Nyt hoitelen kuitenkin sitäkin.

Oikeastaan kysymys pitäisi asettaa toisinpäin: miksi koti­työt muka ovat ikäviä?

Olen joutunut miettimään asiaa poikieni kanssa. Esimerkiksi imurointi on kuin katulätkää. Siirrellään isoa lapaa ympäriinsä ja yritetään osua sillä muruihin ja villakoiriin. Miksi pojat pelaavat mailapelejä, mutta ehdotus imuroinnista saa heidät pakenemaan kuin torakat valoa?

Tai likaisten vaatteiden kerääminen pyykkikoriin. Kaksi pinnaa lyhyestä heitosta, kolme kaukoheitosta! Ei mene läpi. Sen sijaan koripallosta pojat kyllä tykkäävät.

Siinä kai ongelma onkin: kotityöt tuntuvat työltä. Ne opitaan lapsuudenkodissa, jossa vanhemmat vaativat lasta täyttämään tiskikoneen, kattamaan pöydän tai viemään edes roskat ulos. Näin muodostunut epä­rationaalinen vastenmielisyys periytyy helposti aikuisuuteenkin, luultavasti erityisesti miehillä. Moni mies asettaa vaimonsa uudeksi kotityöauktoriteetiksi ja tekee kotitöitä, jotta vaimolta ei tulisi sanomista.

Tai niin se on ainakin ennen ollut – toivottavasti asiat ja asenteet ovat siinä suhteessa parantuneet. Minulla ne ainakin ovat. Nykyään teen kotitöitä mielelläni.

Esimerkiksi imuroinnista on tullut suorastaan keskeinen urheilumuotoni. Kuuluu oikeastaan aika mukava ääni, kun roteva roska syöksähtää imurinputkeen. Onneksi keksin ostaa 15-metrisen jatkojohdon, niin voin vetää samoilla sähköillä koko kämpän.

Pyykkien erottelua vastaan taistelin sit­keästi, koska se vaatii liikaa keskittymistä. Miten ihmeessä kukaan voi tietää, kenellä perheessä on millaiset sukat? Nykyään sovellan likiarvoja eli heitän vaatteet suurin piirtein omiin kasoihinsa samalla, kun katselen televisiosta Valioliigaa.

Enää en ajattele, että teen kotitöitä jota­kuta toista varten, enkä ajattele, että ne ovat edes työtä vaan mukavaa puuhailua. Omaksumallani uudella asenteella olen päässyt eroon kotitöihin aiemmin liittyneestä ärsyyntyneisyydestä.

Toivoisin voivani siirtää suurella vaivalla oppimani asenteen poikiinikin. Toistaiseksi siitä ei näy minkäänlaisia merkkejä.

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimituksen esimies.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide