OAJ ei hyväksy monen kunnan tapaa jättää viransijainen ilman kesäajan palkkaa - Mielipide | HS.fi

OAJ ei hyväksy monen kunnan tapaa jättää viransijainen ilman kesäajan palkkaa

Koko vuoden työstä tulisi maksaa koko vuoden palkka.

5.5. 2:00

Antti Koskinen puuttui (HS Mielipide 3.5.) isoon opetusalan epäkohtaan eli viransijaisten epäoikeudenmukaiseen kohteluun. Moni kunta jättää viransijaisen ilman kesä­ajan palkkaa, vaikka tämä olisi tehnyt opettajana koko lukuvuoden eli työkauden työmäärän.Opetusalan ammattijärjestö OAJ ei pidä menettelyä hyväksyttävänä, mutta Kuntatyönantajat ei näe tälle estettä. Vastuullinen työnantaja maksaa opettajalle koko vuoden työstä koko vuoden palkan.

Korkein hallinto-oikeus on päättänyt, että virantoimituksen alkamis- ja päättymisajan päättää työnantaja eli päätös palvelusuhteen kestosta on viime kädessä työnantajan.

Vain työkauden ajaksi palkattuja kohdellaan epätasa-arvoisesti suhteessa vakinaisiin viranhaltijoihin. OAJ on tehnyt vuosia töitä, jotta kohtuuton käytäntö korjattaisiin. OAJ on vaikuttanut työnantajiin, virkamiehiin ja päättäjiin sekä keskus- että paikallistasolla. OAJ:n vaalikoneessa kysymme jokaisen kuntavaaliehdokkaan mielipidettä asiaan. Äänestäjä voi katsoa, mitä mieltä oma ehdokas on asiasta.

Opettajien opetusvelvollisuuksiin perustuva työaikajärjestelmä on poikkeuksellinen, sillä sen piirissä oleviin ei sovelleta vuosilomalakia. Laskennallista vuosilomaa ei ole mahdollista siirtää esimerkiksi äitiys- ja perhevapaiden vuoksi. Tämän takia perhe- tai hoitovapaalla olevalla opettajalla on oikeus palata töihin kesäkeskeytyksen ajaksi.

Työnantajalla ei ole estettä maksaa palkkaa sekä viranhaltijalle että sijaiselle kuten muilla ammattialoilla. OAJ on neuvotellut sopimukseen viransijaisille lomapäiväkorvauksen, joka osittain korjaa epäoikeudenmukaista tilannetta mutta ei poista perusongelmaa. Jatkamme työtä määräaikaisten opettajien aseman korjaamiseksi.

Petri Lindroos

neuvottelujohtaja, Opetusalan ammattijärjestö OAJ

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide