Asuntovelallisen pitäisi varautua koron nousuun - Mielipide | HS.fi

Asuntovelallisen pitäisi varautua koron nousuun

5.5. 2:00

Turun Sanomat toteaa, että taloutta runnellut korona­virus­pandemia on kohdellut toimi­aloja täysin eri tavoin.

”Suurimmat kärsijät löytyvät ravintoloista, matkailusta, henkilöliikenteestä sekä kulttuuri- ja tapahtuma-aloilta.”

”Menestyjiäkin löytyy, ainakin päivittäistavara- ja verkkokaupasta. Myös teollisuus on selvinnyt koronasta odotettua vähemmin vaurioin.”

”Maailmantalous on elpymässä. Kasvua siivittävät koronarokotusten eteneminen, rajoitusten purku ja massiiviset elvytystoimet. Tahti maailmalla vaihtelee suuresti.”

”Yhdysvaltojen ja Kiinan elpyminen on hyvä uutinen koko maailmantaloudelle. – – Yhdysvaltojen talous ampaisi tammi–maaliskuussa 6,4 prosentin vuosivauhtiin viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Rokotukset ja koronarajoitusten purku ovat vauhdittaneet yksityistä kulutusta, samoin miljardien dollarien elvytysohjelmat. Tätäkin hurjempaan vauhtiin päästiin Kiinassa, jossa ensimmäisen neljänneksen kasvuksi kirjattiin ennätykselliset 18,3 pro­senttia.”

”Euroalueen talous vajosi alkuvuonna taantumaan, toista kertaa koronan aikana. – – Suomen talous on kärsinyt koronasta monia muita EU-maita vähemmän. Tälle vuodelle on luvassa jopa kasvupyrähdys.”

”Kotitalouksilla on säästöjä ja kulutustarpeita, joten yksityisen kulutuksen odotetaan lähtevän rajuun nousuun, kun rajoitukset poistuvat. Myös vientiyritysten näkymät ovat erittäin myönteiset Yhdysvaltojen ja Kiinan vetäminä.”

”Nopea kasvu lisää riskiä hintojen nousun kiihtymisestä. – – Korkojen nousua on odotettavissa vasta, kun inflaatio alkaa olla yli kaksi prosenttia. Suomen inflaatio oli maaliskuussa 1,3 prosenttia.”

”Velallisten ei kannata tuudittautua pysyviin mataliin korkoihin. Yhden prosenttiyksikön nousu koroissa toisi sadantuhannen euron asuntovelalliselle tuhat euroa lisäkulua vuodessa.”

Kauppalehti panee merkille, että Suomen koti­talouksien asunto­laina­kanta kasvoi maalis­kuun loppuun mennessä jo 103,6 miljardiin euroon.

”Esimerkiksi pari vuotta sitten Suomessa hötkyiltiin siitä, että asunto­lainojen määrä ylittää 100 miljardia euroa.”

”Paljosta puheesta huolimatta tilanne jatkuu entisellään. Paljon puhuttu positiivinen luottorekisterikin makaa edelleen oikeusministe­riön työryhmässä.”

”Sitä ennen velkaantuminen on jokaisen yksilön ja luottoja tarjoavien pankkien vastuulla kuten tähänkin asti. Järjestelmä on kaikesta huolimatta toiminut kohtuullisen hyvin. Ylilyönnit ovat olleet harvinaisia.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide