Kansanterveydellisesti vaarallista rokotekielteisyyttä kuvataan toisinaan kriittisyyden ilmentymäksi, ja se saatetaan liittää asioista selvää ottavan kansalaisen ihanteeseen. Samalla hämärretään asiaa valitettavalla ja vahingollisella tavalla.
Kriittisyys on yksi keskeisimmistä koulutuksemme päämääristä. Peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa (2014) siihen viitataan yli sata kertaa. Toisaalta asetus opetuksen tavoitteista ja tuntijaosta määrää, että ”opetettavan tiedon tulee perustua tieteelliseen tietoon”. Näiden välinen yhteys on ratkaisevan arvokas.
Tutkimuksista tiedetään, että kriittinen ajattelu tietyssä aihepiirissä edellyttää tuon alan tietorakenteiden ja -sisältöjen hyvää hallintaa. Maailmankuulu suomalainen koulu tähtääkin siihen, että oppilaista kehittyisi valveutuneita kansalaisia, jotka osaavat puntaroida erilaisen informaation merkitystä ja arvoa: esimerkiksi erottaa tutkitun tiedon mainonnasta tai vaikuttajaviestinnästä.
Filosofisessa, psykologisessa ja kasvatustieteellisessä tutkimuksessa kriittisen ajattelun käsitteellä on selvä merkityksensä. Siihen sisältyvät järkiperäisyys, harkitsevuus, omien näkemysten itsekriittinen tarkistaminen ja vankemman tiedon tavoitteleminen. Kasvatuksessa kriittisen ajattelun oppimista kuvataan usein arvostelukyvyn kehittymiseksi.
Kriittisyys ei tarkoita vastustamista tai epäilyä epäilemisen vuoksi vaan huolellista arviointia, jossa pyritään parhaaseen tietämykseen ja kestävimpiin moraalisiin perusteisiin pohditussa asiassa. Tämä näkemys periytyy jo filosofian historiasta.
Muinaiskreikan kritikós tarkoitti harkinta- ja vertailukykyistä ihmistä, joka on tarkka erottamaan toden valheesta ja oikean väärästä. Sokrates opetti keskustelukumppaneitaan niin, että nämä havaitsivat omat tietämättömyytensä ja ennakkoluulonsa. René Descartesin skeptisyys oli menetelmällinen tapa luoda perustaa tiedonhankinnalle. Valistusfilosofi Immanuel Kant kirjoitti järjen ja arvostelukyvyn ”kritiikit” päästäkseen perille siitä, missä tietämisen rajat kulkevat.
Tämän tutkivan ajattelun perinteen myötä kehittyi empiirinen tiede. Toimintaa tiedeyhteisöissä luonnehtii järjestelmällinen itsekritiikki, jossa kaikkia tuloksia ja väitteitä kuuluu epäillä, mutta parhaan todistusaineiston tukemat käsitykset hyväksytään vallitsevaksi tiedoksi.
Esimerkiksi rokotekielteisyys on tämän varsinaisen kriittisyyden vastakohta tai irvikuva. Se muistuttaa Yhdysvaltojen entisen presidentin Donald Trumpin tapaa leimata ennätyksellisiin valheisiinsa kohdistunut mediaseuranta niin sanotuiksi valeuutisiksi. Poliitikon toimintaa seurattiin kuin viihdettä, vaikka se oli tärkeimpien demokraattisten instituutioiden ja totuuden tavoittelun häikäilemätöntä murentamista.
Myös maahanmuuttokritiikki-sanan omaksuminen joko neutraaliksi termiksi tai jopa ansiokkaaksi yhteiskunnalliseksi toiminnaksi kertoo samasta kriisistä. Käytännössä se on tietyn populistisen liikkeen iskulause ja usein vain muukalaisvihan peittelyä. Tämä ainakin laatumedian pitäisi tunnistaa.
Arkikielessä kriittisyys tarkoittaa tietysti usein yksinkertaisesti arvostelua moittimisen merkityksessä. Kieli elää omaa elämäänsä, eikä sitä ole syytä liiaksi ohjailla. Tiedon ammattilaisten, kuten tutkijoiden, toimittajien ja opettajien, on kuitenkin pidettävä huolta siitä, että heidän käytössään kriittisyyden merkitys ei hämärry. Jo heidän ammattietiikkansa mukaista on pyrkimys erityisesti poikkeuksellisten totuusvaateiden ja raflaavien tietoväitteiden kriittiseen koetteluun.
Puhe kriittisestä ajattelusta on syytä sitoa tieteelliseen maailmankuvaan ja tutkittuun tietoon. Näin se kuuluu myös pohjoismaisen demokratian koulutuspolitiikkaan, jossa arvostetaan tosiasioita ja vastustetaan näennäis- tai rajatietoa, salaliittoteorioita, valemedioita, uskonnon väärinkäyttöä ja ”bisnesbullshitiä”.
Kriittisesti ajatteleva perehtyy vallitsevaan tieteelliseen tietoon. Hän arvostaa faktaperusteista julkista keskustelua ja järkevää päätöksentekoa asiapohjalta.
Tuukka Tomperi ja Jarkko S. Tuusvuori
Tomperi on tutkija Tampereen yliopistossa. Tuusvuori on kustantaja ja tiedetoimittaja.
Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.