Helsingin Sanomien juttu (4.5.) eräiden ely-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen edustajien kriittisestä kannanotosta koskien metsäsertifioinnin Suomen PEFC-standardin laadintaa ja tulevaa sisältöä on herättänyt paljon keskustelua. Juttu antaa aihetta joihinkin täsmennyksiin ja mahdollisten väärinkäsitysten oikaisemiseen.
Edustajien keskeinen viesti on, että sertifiointistandardi ei takaa kestävyyttä metsien hoidosta ja käytöstä, ja siten tiedotus olisi harhaanjohtavaa. Metsien hoidon kestävyydestä ei ole muuta yhteisesti hyväksyttyä määritelmää kuin kansainvälisellä ja kansallisella tasolla hyväksytty luettelo kriteereistä, indikaattoreista ja niiden todentamisesta. Kun eri metsäsertifiointijärjestelmät puhuvat kestävyydestä tai vastuullisuudesta, ne tarkoittavat sitä, kuinka niiden vaatimukset on määritelty. Kolme kestävyyden osa-aluetta eivät ole toisilleen alisteisia.
Käsitys lain vaatimusten ja lainvalvonnan sekä metsäsertifioinnin välisestä suhteesta kaipaa oikaisemista. Metsäsertifiointi on yksityisen sektorin toteuttama instrumentti, johon sertifioitavat osallistuvat vapaaehtoisesti, usein ostajien vaatimuksesta tuotteiden arvoketjussa. Laki määrittää metsien hoidolle ja käytölle minimitason. Kaikkien maiden sertifiointistandardit edellyttävät lainmukaisuutta laajasti käsitettynä, mutta ne eivät pyri toistamaan lakien tekstiä. Toisaalta metsäsertifiointi edesauttaa lainvalvontaa tuoden siten lisäarvoa valtionhallinnolle.
Sertifiointistandardin laadintaprosessia säätelevät kansainvälisellä tasolla sovitut tarkoin määritellyt vaatimukset. Kritiikkiä on yleensä tullut niiltä osanottajilta, jotka eivät ole saaneet kaikkia omia vaatimuksiaan osaksi sovittua lopputulosta, mikä on tietysti normaalia.
Standardityöryhmässä valtionhallintoa edustavat henkilöt ovat asiantuntijaroolissa edesauttamassa informaation hankintaa ja arvioimassa tehtyjen esitysten tarkoituksenmukaisuutta helpottaen kompromissin löytymistä. Tässä tapauksessa ely-keskusten edustajat ovat puuttuneet myös vaatimusten sisältöön.
Kuten edustajien perusteluissa todetaan, Suomen metsien PEFC-sertifiointi on pitkäkestoisen ja laajan soveltamisen ansioista tuonut monia myönteisiä käytännön tuloksia. On selvää, että sertifiointi ei pyri aiheuttamaan vahinkoa ympäristölle.
Kaikki sertifiointijärjestelmät tähtäävät jatkuvaan parantamiseen, sillä standardit uudistetaan viiden vuoden välein. Kaikkien mielestä lopputulos ei ole aina riittävä, mutta samalla riittävyyden tasoa ei ole määritelty ja lisäksi se pyrkii muuttumaan ajassa.
Euroopan komissio saatiin välittömästi informoitua ely-keskusten edustajien kannanoton sisällöstä Suomen metsätalouden ”kestämättömyydestä” kertovien aktiivien toimesta. Tätä koskien tulee väistämättä mieleen, että Brysselin korttia on syytä käyttää hyvin harkiten niin kauan kuin haluamme itse päättää, miten Suomen metsiä hoidetaan ja käytetään.
Markku Simula
maatalous- ja metsätieteiden tohtori
Helsinki
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.