Vieraskielisten parissa tarvitaan tehokkaampaa viestintää koronarokotusten edistämiseksi

Nuori oli poistunut rokotuspaikalta ilman rokotusta, sillä hänen olisi pitänyt valita kolmesta rokotteesta, eikä hänellä ollut niistä käsitystä.

10.10.2021 2:00

Olen viime aikoina käynyt keskustelua koronavirusrokotteesta alle 30-vuotiaan nuoren kanssa, joka on muuttanut maahan kymmenisen vuotta sitten. Kun kysyin häneltä aluksi mielipidettä rokotteesta, hän totesi ottavansa sen ensi vuoden puolella, sitten kun haittavaikutuksista olisi enemmän tietoa. Tänä syksynä nuori kuitenkin totesi, että oli päättänyt ottaa rokotteen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide