Puolison etätyökonttorissa asuminen ahdistaa - Mielipide | HS.fi

Puolison etätyökonttorissa asuminen ahdistaa

En enää pysty lepäämään ja rauhoittumaan omien töideni jälkeen.

31.10.2021 14:15

Miksi lehdet pursuavat ohjeita etätyötä tekeville? Puhutaan paljon etätyötä tekevien jaksamisesta, töiden tauottamisesta ja liikkumattomuudesta. Entä me etätyöläisten puolisot, jotka käymme töissä työpaikalla?

Työskentelen fyysisesti kuormittavalla alalla ja joudun aloittamaan työpäiväni useita tunteja puolisoani aikaisemmin. Kotiin tullessani minulla ei ole enää kotia vaan puolison etätyökonttori olohuoneessa. Kaikenlainen ”metelöinti” on kielletty – siis mikron käyttäminen, imurointi, musiikin kuuntelu, television katsominen, jumppaaminen ja niin edelleen.

Satun vielä pahaksi onnekseni olemaan yksinoloa kaipaava erityisherkkä. Jos joskus puolisoni työnteon lopetettuaan – kauan, kauan oman kotiintuloni jälkeen – lähteekin harrastuksiinsa, on muutama tunti yksin tässä patoutuneessa yksinolon tarpeessa aivan liian vähän. Lisäksi olen joutunut viettämään kesälomani osittain puolisoni ”konttorissa”.

Olen sinnitellyt tämän tilanteen aiheuttaman ahdistuksen kanssa jo kohta kaksi vuotta. Olen odottanut maailman aukeamista ja etätyöläisten työpaikoille siirtymistä oman henkisen jaksamiseni äärirajoilla. Ja nyt sitten on keksitty hybridimalli, jossa etätyöt jatkuisivat jatkossakin. En oikein osaa edes sanoittaa, kuinka väsyttävänä ja ahdistavana tätä tilannetta pidän.

Rakastan puolisoani ja harrastamme myös yhdessä, mutta en todellakaan saa levätä ja rauhoittua työpäiväni jälkeen normaalisti. Olen jopa miettinyt kahden asunnon mallia, joka olisi kyllä taloudellisesti mahdotonta. Puolisoani tilanne ei haittaa – paitsi siltä osalta, että ”häiritsen” saapumalla töitteni jälkeen hänen työhuoneeseensa eli entiseen olohuoneeseen.

Onko puolisoni työnantajalla oikeus viedä minulta oma kotini ja muuttaa se konttoriksi? Miksi kukaan ei ole kiinnostunut minun jaksamisestani?

Epätoivoinen kodinmenettäjä

Julkaisemme kirjoituksen

poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide