Edessä häämöttää suuri irtisanoutumisten aalto – Ymmärtävätkö yritykset enää työntekijöitään? - Mielipide | HS.fi

Edessä häämöttää suuri irtisanoutumisten aalto – Ymmärtävätkö yritykset enää työntekijöitään?

Työpaikoilla ja työmarkkinaneuvotteluissakin kannattaisi kiinnittää entistä enemmän huomiota työelämän murrokseen.

9.11. 2:00 | Päivitetty 9.11. 8:56

Syksyn työmarkkina­neuvottelut alkoivat viime viikolla. Työn­tekijä- ja työnantaja­puoli ovat pohjustaneet neuvotteluja jo keväästä lähtien. Työntekijäpuolella kovilla panoksilla ovat pelanneet Opetusalan ammatti­järjestö OAJ sekä hoitoalaa edustava Tehy.

Molemmat järjestöt ovat julkaisseet tutkimuksia siitä, miten opettajat ja sairaan­hoitajat suunnittelevat joukolla alan vaihtoa. Tavoitteena on luoda julkisuuden kautta painetta palkkaneuvotteluihin.

Työnantajapuolella puolestaan yritetään uudistaa neuvotteluiden pelisääntöjä. Nähtäväksi jää, kuinka hyvin vaikkapa metsäyhtiö UPM tässä tavoitteessaan onnistuu.

Kokonaisuus vaikuttaa uusista vivahteista huolimatta tutulta. Työmarkkina-ammattilaiset kertovat, että ennennäkemättömän vaikeaa on. Ei tarvitse olla suuri ennustaja voidakseen kertoa, että ennemmin tai myöhemmin palkoista päästään sopuun. Juuri mikään muu ei sitten muutukaan.

Syytä kuitenkin olisi. Konsulttiyhtiö McKinsey julkaisi syyskuussa artikkelin, joka kertoo koronaviruspandemian jälkeen näkyviin tulleesta ilmiöstä. McKinseyn tutkimuksen mukaan 40 prosenttia työntekijöistä suunnittelee vaihtavansa työtä seuraavan 3–6 kuukauden aikana ja kaksi kolmasosaa henkilöstöstä on ”avoinna uudelle”. Ilmiö näyttää olevan toimialasta riippumaton. Jos aikaisemmin hommia on vaihdettu siinä vaiheessa, kun seuraavasta työstä on jo sovittu, nyt 64 prosenttia lähtöä suunnittelevista työntekijöistä kertoo vaihtavansa työtä, vaikka seuraava työpaikka ei olisi edes tiedossa.

Erityisen kiinnostavan tästä ”suuresta irtisanoutumisaallosta” tekee sen liikkeellepaneva voima. Kyseessä ei nimittäin tällä kertaa ole teknologia, joka yleensä aiheuttaa muutosta, vaan nyt muutosta vievät eteenpäin työntekijät.

Ilmiölle ei löydy yksiselitteistä syytä. Haaga-Helian yliopettaja Johanna Maaniemi kertoo Kauppalehden haastattelussa (3.11.), että syynä voi olla korona-aikana käynnistynyt arvopohdinta. Työntekijät kysyvät itseltään: ”Tätäkö haluan loppuelämäni tehdä?”

Suomesta ei taida löytyä täysin vastaavaa tutkimustietoa, mutta selvää on, että jotakin on tapahtumassa myös meillä. Moni henkilöstöjohtaja kertoo törmänneensä työtyytyväisyystutkimuksissa kiinnostavaan yksityiskohtaan: samaan aikaan kun yleinen työtyytyväisyys nousee, työhön sitoutumista mittaavat mittarit laskevat. Kun tähän irtisanoutumisaaltoon yhdistää vielä koko Suomea nyt vaivaavan osaajapulan, ei ole sattumaa, etteivät headhunterit kuulemma ota toimeksiantoja tällä hetkellä vastaan. Lähtijöitä on, tulijoita ei.

Vaikka käynnissä oleva irtisanoutumisaalto olisi väliaikainen ilmiö, viimeistään nyt on työmarkkinoillakin tultu aikaan, jossa vastuullisuus, merkityksellisyys ja arvot korostuvat. Yhä useampi työntekijä ei enää ajattele työtä ja muuta elämää toisistaan erillään olevina siiloina. Moni meistä haluaa omiin arvoihin pohjautuvan, kokonaisvaltaisen elämän. Työ on yksi osa kokonaisuutta.

Muutos edellyttää yrityksiltä syvällistä ymmärrystä siitä, mitä niiden tärkein sidosryhmä – työntekijät – todella toivoo työnantajaltaan. Yhdysvalloissa puhutaan työntekijäaktivismista. Tällä ei tarkoiteta yksinomaan palkkoihin tai työoloihin liittyvä edunvalvontaa vaan työntekijöiden työnantajiin kohdistamaa, hyvän yrityskansalaisuuden odotusta. Työntekijän ja yrityksen välillä olevien arvojen ja tavoitteiden halutaan olevan samankaltaisia. Arvoristiriidat saavat yhä useamman työntekijän nostamaan kytkintä.

Kun yhä useampi työntekijä tällä tavoin nappaa vallan omassa työelämässään, ei isolta rytinältä voida välttyä. Jos jäämme tilanteeseen, jossa yritykset ymmärtävät huonosti työntekijöitään, palkansaajajärjestöt pienentävät ilmiön yksinomaan palkkaedunvalvonnaksi ja poliitikot kuvittelevat uudistavansa työelämää hallintouudistuksilla ja politiikkaohjelmilla, ei lopputulos voi olla kummoinen.

Työmarkkinaneuvottelut voisivat parhaimmillaan olla suomalaiselle työelämälle suuri mahdollisuus. Eri alojen neuvottelijat, kuten Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen tai UPM:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén, voisivat suunnata yhä suuremman osan ajastaan siihen, että he auttaisivat työpaikkoja ymmärtämään paremmin työn murrosta sekä käymään uudenlaista keskustelua työn tekemisestä ja sen merkityksestä.

Maailman kilpailukykyisin työelämä nimittäin vaatii yhteistä ymmärrystä siitä, mihin olemme menossa – ja uskallusta tehdä asioita toisin.

Kirjoittaja on Ellun kanat -viestintä­toimiston toimitusjohtaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide