YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa säädetään vammaisen oikeudesta valita asuinpaikkansa, kenen kanssa hän asuu ja miten hän asuu. Tätä tukee vahva suomalainen vammaislainsäädäntö, jossa säädetään asumisessa tarvittavan yksilöllisen avun ja tuen järjestämisen velvollisuus kunnille.
Suuret kehitysvammalaitokset on Suomesta lakkautettu. Laitosmainen tapa järjestää asuminen tuntuu edelleen elävän. Medikalisaation mukaiset hoivakäytänteet ohjaavat kehitysvammaisten ihmisten asumisen järjestämistä. Kehitysvammaisten asumisen järjestäminen ei useimmiten edellytä sairauden lailla hoitamista ja hoivaa. Kehitysvammainen ihminen tarvitsee asumisessaan yksilöllisiin tarpeisiinsa perustuvaa apua ja tukea, jolla mahdollistetaan hänelle itsenäinen elämä.
Tarvitaan kohtaamista, läsnäoloa, rinnalla kulkemista, sopivassa määrin ohjausta. Tuen tarve on jokaisella kehitysvammaisella yksilöllinen. Siinä missä yksi pärjää arjessaan muutamilla viikoittaisilla tukikäynneillä, saattaa toinen vammaisuutensa vuoksi tarvita ympärivuorokautista toisten ihmisten lähellä oloa ja tiheästi toistuvaa auttamista. Kaiken avun ja tuen tarkoituksena on varmistaa kehitysvammaiselle ihmiselle hänen omiin taitoihinsa perustuva itsenäinen elämä ja täysi osallisuus asuinyhteisössään.
Oikein mitoitettu apu ja tuki, aito ihmisen ja hänen tarpeidensa kohtaaminen sekä hänen perusoikeuksiensa kunnioittaminen, empaattisuus ja ymmärrys siitä miten ollaan ihmisenä ihmiselle, ovat ne työkalut, joilla MOT-ohjelmassa (Yle 8.11.) kuvailluilta järkyttäviltä ylilyönneiltä olisi voitu välttyä.
Avun ja tuen järjestämisvastuussa olevat kunnat voivat tuottaa asumisen avun ja tuen itse tai ostaa sen yksityisiltä palveluntuottajilta. Suomessa avun tuen tuottaminen on markkinaehtoistettu, ja kunnat ovat päätyneet toteuttamaan järjestämisvastuutaan hintakilpailun avulla.
Kilpailuttamisen ideologia perustuu siihen, että palvelu voidaan standardoida ja tuotteistaa. Kehitysvammaisen ihmisen avun ja tuen tarpeet ovat aina yksilöllisiä, eikä ole olemassa mitään standardiasiakkaita tai -tarpeita, jotka sopisivat johonkin palveluntuottajan konseptiin. Yksilöllistä apua ja tukea ei voida vakioida eikä vertailla. Suurtuotannon tehokkuusetuja kustannusten karsimiseksi ei siksi ole saavutettavissa.
Palvelun tarjoaminen tietoisesti liian halvalla hinnalla tai yksilöllisistä tarpeista piittaamatta on eettisesti arveluttavaa, moraalitonta ja koituu lopulta vammaisen ihmisen epäinhimilliseksi kohteluksi, kuten MOT-ohjelma todisti. Viime kädessä vastuu tästä on järjestämisvastuussa olevalla kunnalla, jonka vammaispalvelussa tunnetaan jokaisen vammaisen ihmisen yksilöllinen avun ja tuen tarve ja sen vaativuus.
Sellainen palveluntuottaja, joka toimii lainvastaisesti, ihmisoikeuksia väheksyen ja inhimillistä kärsimystä aiheuttaen, ei voi selvitä rangaistuksetta.
kahden aikuisen kehitysvammaisen pojan isä, Vihti
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa