Korkein oikeus antoi 1. marraskuuta vain rajoitetun valitusluvan Kittilän kuntapäättäjien virkarikossyytteitä koskevassa asiassa. Rovaniemen hovioikeuden tuomio kunnanjohtajan irtisanomisasiassa tuli siten lainvoimaiseksi.
Kun kunnanjohtaja marraskuussa 2014 irtisanottiin valtuuston päätöksellä, valtuutettuja varoitettiin ennen äänestystä siitä, että kunnanjohtajaa ei ollut kuultu kaikista irtisanomisperusteista ja että irtisanominen kumottaisiin hallinto-oikeudessa. Kesäkuussa 2016 korkein hallinto-oikeus (KHO) vahvisti hallinto-oikeuden päätöksen, jolla irtisanominen oli kumottu lainvastaisena kuulemisen puutteellisuuden vuoksi.