Hybridimalli voisi helpottaa opiskelijoiden paluuta kampukselle - Mielipide | HS.fi

Hybridimalli voisi helpottaa opiskelijoiden paluuta kampukselle

Kampukselle palaaminen saattaa olla toisen pelastus ja toiselle taas pahin painajainen. Opiskelu ja oppiminen eivät saisi kärsiä, kun paluu pelottaa.

24.11. 2:00

Olen ensimmäisen vuoden opiskelija Helsingin yliopistossa ja olen seurannut keskustelua etäopiskelusta ja kampukselle palaamisesta. Luin huolestuneen äidin kirjoituksen etäopiskelusta (HS Mielipide 14.11.), ja tuntuu todella surulliselta kuulla, miten etäopiskelu on vaikuttanut hänen lapsensa terveyteen. Todennäköisesti samankaltaisia kohtaloita on paljon.

Helsingin yliopiston kehitysjohtaja Susanna Niinistö-Sivuranta vastasi hyvin ja kattavasti tähän kirjoitukseen (HS Mielipide 15.11.). Tilanne on vaikea ja moniulotteinen sekä kouluille että opiskelijoille. On tärkeää, että erilaisia näkökulmia ja kokemuksia tuodaan esiin, jotta myönteistä muutosta saadaan aikaan.

Haluaisin kuitenkin tuoda esiin myös toisen puolen: ne ihmiset, joita kampukselle palaaminen pelottaa ja ahdistaa. Korona-aika on lisännyt erityisesti nuorten mielenterveysongelmia. Kampukselle palaaminen saattaa olla toisen pelastus ja toiselle taas pahin painajainen. Sairastuminen, sosiaaliset tilanteet ja uusi tilanne olla läsnä koulussa pelottavat monia.

Kun tehdään päätöksiä opiskelun muutoksista, on otettava huomioon kaikki seikat, jotta itse opiskelu ja oppiminen eivät kärsisi, konkreettisena esimerkkinä vaikkapa hybridiopiskelu. Hybridimallia sovelletaan jo työpaikoilla, miksi ei myös kouluissa? Annettaisiin mahdollisuus olla läsnä koululla tai etänä, edes osalla kursseista. Tällöin kaikilla olisi mahdollisuus palata vähitellen uuteen arkeen omassa tahdissa. Jos kaikki opiskelijat palaavat kouluun kertasysäyksellä, osalle muutos saattaa olla liian iso eikä mielenterveys kestä.

Moni on varmasti huomannut etäilyn vaikutuksia arjessakin. Myönteisiä puolia voi olla esimerkiksi lisääntynyt vapaa-aika, kun aikaa ei kulu työ- tai koulumatkoihin. Työskentelypaikat voivat olla monipuolisempia, päivät hallitumpia ja itse työskentely tehokkaampaa.

Toki tässäkin on omat kääntöpuolensa, enkä yritä niitä ollenkaan kiistää tai sivuuttaa. Haluaisinkin haastaa keksimään ratkaisuja ja vaihtoehtoja, miten me kaikki voimme palata yhdessä ja turvallisesti takaisin kampuksille, ja yhdistää tähän uusia työskentelytapoja.

Toiveikas opiskelija

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide