Ihmisoikeuksista on pidettävä kiinni kaikissa tilanteissa - Mielipide | HS.fi

Ihmisoikeuksista on pidettävä kiinni kaikissa tilanteissa

Mikään ei oikeuta sitä, että ihmisiä – mukaan lukien lapsia – kuolee demokraattisen oikeusvaltion ja sen viranomaisten silmien edessä ja toiminnan vuoksi.

21.11. 2:00

Viimeaikaisessa keskustelussa koskien Puolan ja Valko-Venäjän rajalla olevia siirtolaisia on keskitytty puhumaan hybridisodasta ja turvallisuusuhista. Kaikkein tärkein asia uhkaa tässä keskustelussa unohtua: rajalla epäinhimillisissä oloissa olevat ihmiset ja heidän perustavanlaatuiset ihmisoikeutensa. Ainakin 11 ihmisen tiedetään kuolleen. Mikään ei missään tilanteessa oikeuta sitä, että ihmisiä – mukaan lukien lapsia – kuolee demokraattisen oikeusvaltion ja sen viranomaisten silmien edessä ja toiminnan vuoksi.

Oikeusvaltio ja jokaisen ihmisarvon sekä ihmisoikeuksien kunnioittaminen muodostavat Euroopan unionin perustan. Näistä tulee pitää kiinni kaikkina aikoina ja kaikissa tilanteissa – niistä ei voida joustaa. Ihmisten käännyttäminen rajalta, mediatietojen perusteella Puolassa jopa maan rajojen sisäpuolelta, ilman mahdollisuutta jättää turvapaikkahakemusta ja sen asianmukaista tutkintaa, rikkoo räikeästi Euroopan unionin lainsäädäntöä sekä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, kuten Geneven pakolaissopimusta ja Euroopan ihmisoikeussopimusta, vastaan.

On kyse oikeudesta hakea turvapaikkaa ja myös Suomen perustuslakiin kirjatuista ehdottomasta palautuskiellosta, oikeudesta elämään ja ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kiellosta. Nämä oikeudet sitovat kaikissa olosuhteissa ja luovat demokraattisen oikeusvaltion perustan.

Muurien rakentaminen ja ihmisten käännyttäminen rajoilta Euroopassa ei ole uutta. Euroopan unioni on jo liian pitkään sallinut tällaisen toiminnan jatkuvan paitsi nyt Puolassa myös jo aiemmin esimerkiksi Välimerellä ja Balkanilla. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti todennut toiminnan laittomaksi. Miksi tämän annetaan jatkua eikä todellisia ratkaisuja olla valmiita etsimään?

Hälyttävää on – tosin kenties ei niin yllättävää Puolan viime vuodet jatkuneen oikeusvaltion rapauttamisen vuoksi –, että EU:n jäsenvaltio Puola on estänyt sekä järjestöjen että median pääsyn rajalle. Järkyttävää on myös, että Suomessakin on esitetty, ettei palautuskiellon kaltaista perustavanlaatuista ihmisoikeutta tarvitsisi noudattaa. Ihmisoikeudet eivät milloinkaan ole neuvoteltavissa. Jos EU ja Suomi eivät nyt pidä kiinni tiukasti omista arvoistaan, miten ne voivat edellyttää ihmisoikeuksien kunnioittamista muilta?

Pia Lindfors

toiminnanjohtaja

Pakolaisneuvonta ry

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide