Ilmastoliikkeenkin pitäisi muistaa, että politiikassa tarvitaan tunteiden hyödyntämisen oheen laskelmoivaa järkeä - Mielipide | HS.fi

Ilmastoliikkeenkin pitäisi muistaa, että politiikassa tarvitaan tunteiden hyödyntämisen oheen laskelmoivaa järkeä

Hyvällä asialla olevien ei kannata syötellä tarpeettomasti vastapuolen lapaan.

23.11. 2:00

Tv-sarja Politiikka-Suomi on ollut pimeän syksyn hittejä. Hutejakin sattuu, mutta sarjassa on myös puhuttelevaa sisältöä. Moni poliitikko on saatu avautumaan, vaikka jokunen pysyy ikipoterossaan.

Sarja saa miettimään tunteiden painoa politiikassa. Paljaana sen näki vaikkapa silloin, kun Anneli Jäätteenmäki tiivisti pääministeri­eronsa prosessin: siitä jäi trauma, jota ei ole käsitelty. Tuo on paljon lapualaisen suusta.

Tunteiden historia on tämän tuhatluvun trendejä historiantutkimuksessa. Myös valtio-oppineet ovat koettaneet analysoida tunteiden merkitystä politiikassa.

Toisen maailmansodan jälkeen tulkittiin, että juuri natsismi oli nojannut tunteisiin: vihaan ja pelkoon tietysti, kansalliseen uhoon, lauman vaistoon. Terveeksi vastapainoksi lännessä nähtiin rationaalisuus, järkevimmän vaihtoehdon etsiminen analyysin ja keskustelun pohjalta.

Suomessa rationaalisuuteen sekoittui inhorealismia, kun piti sopeutua Moskovan valtapiiriin. ”Minuun ei viha eikä rakkaus vaikuta, kun kyseessä on poliittinen toiminta maan parhaaksi”, selitti tuore pääministeri Urho Kekkonen vuonna 1950, kun hänen hallituksensa päätti palauttaa kaksi Suomeen paennutta virolaista ”metsäveljeä” takaisin Neuvostoliittoon. Toinen kuoli täällä sairaalassa, toinen luovutettiin ja sai luodin niskaansa.

Nuorempana Kekkonen oli heimoveli ja aitosuomalainen, tunnepoliitikko jos joku, eikä se kokonaan karissut. Mutta ei tuo lause ollut täyttä puppuakaan, vaan puoliksi totta. Ehkä Kekkosen hipiän herkkyyttä selittää se, että pistot osuivat kohtaan, jonka hän tiesi tai luuli paaduttaneensa.

Jos jo 1950-luvun modernistirunoilijat siivosivat kielen, rationaalisuuttaan liputti myös 1960-luvun liikehdintä, mallina Ruotsin yhteiskunnan uudistaminen. Pyrittiin irti edellisen polven käytetyistä tunteista. Lopulta nuorison äärilaita kuitenkin ajautui toisen suunnan tunnepolitiikkaan, jota on yhä vaikea järjellä käsittää.

Nyt tilanne on muuttunut. Näyttää siltä, että tunteiden ala politiikassa on viime vuosina oikeasti kasvanut, vaikka sitä tuskin pystyy numeerisesti mittaamaan.

Jätetään kielteiset tunteet tällä kertaa sivuun. Analysoikoon joku oikeistopopulismin ruotija puoluemiehen kallon vasarointia tai nyrkkitappelua kokouksessa.

Kiinnostavampaa on pohtia, voiko myönteisiin tunteisiin ja perusteltuun asiaan nojaava toiminta johtaa harjoittajilleen epämieluisiin seurauksiin.

Voi hyvinkin. Yhdysvalloissa Vietnamin sodan vastustus ja muu liike rauhan ja rakkauden nimissä tasoitti vuonna 1968 Richard Nixonin tietä presidentiksi. Euroopassa hullu vuosi sai pystyyn turvallisuuspalveluiden päälliköiden salaisen yhteiselimen, Bernin klubin. Suomessa tuon ajan liikehdintä avitti kokoomuksen nousua suurpuolueeksi ja vennamolaisuuden läpimurtoa.

Osittain vastareaktio on väistämätön ja täytyy vain ottaa. Silti toisinaan tuntuu, että juuri oikean asian liikkeistä syötellään tarpeettomasti vastapuolen lapaan. Tämä tulee mieleen Elokapinaa seuratessa. Ettei Audi-kuskin kaasujalka saa siitä touhusta vain lisää pontta?

Ilmastoliikkeisiinkin tarvitaan tunteiden hyödyntämisen oheen laskelmoivaa järkeä, kykyä arvioida kylmästi toiminnan poliittisia seurauksia. Tv-sarjassa sitä valaisi Osmo Soininvaara, joka kertoi Koijärven suojelijoiden oivalluksesta: vaikka oma joukko voisi panna kolmelle poliisimiehelle ”turpiin”, se ei kannata, sillä mainehaitta olisi mittava ja lopulta yhteenotto kuitenkin hävittäisiin. Toki on vaikea kuvitella juuri tämä puhuja poliisia pieksämään.

Ei sillä, että boomerin tai edes jälkiboomerin kannattaisi lähteä nuoria neuvomaan been there, done that -hengessä. Ei mene läpi. Itse se on nähtävä ja tehtävä.

Kirjoittaja on poliittisen historian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide