Omikronia ei olisi juuri nyt kaivattu - Mielipide | HS.fi

Omikronia ei olisi juuri nyt kaivattu

1.12.2021 2:00

Etelä-Suomen Sanomat toteaa, että omikroniksi nimetty koronaviruksen muunnos nostattaa laajaa huolta ympäri maailman.

”Nyt on vallalla deltamuunnos, jonka tartuttavuus on selvästi suurempi kuin alkuperäisen viruksen. Omikronista ei vielä paljon tiedetä, mutta asiantuntijat epäilevät sen voivan levitä vielä deltaakin tehokkaammin ja ehkä myös kiertävän ovelammin koronan immuunisuojaa.”

”Intiasta lähteneen deltan leviämistä ja nousemista valtavirukseksi ei kyetty estämään, eikä todennäköisesti kyetä omikroninkaan, jos muunnos tarttuu herkemmin kuin edeltäjänsä.”

”Viivyttämällä omikronin leviämistä voitetaan kallisarvoista aikaa sen selvittämiseksi, kuinka vaarallisesta muunnoksesta loppujen lopuksi on kysymys ja millaisia toimia sen varalta tarvitaan jatkossa esimerkiksi rajoite- ja rokoterintamilla.”

”Omikronia ei tähän hätään kaivattu. Hyvässä lykyssä se voi kuitenkin osoittautua muunnokseksi, joka ehkä leviää herkästi mutta aiheuttaa pääosin vain lievän tautimuodon. Sellaisena se voisi olla myönteinen käänne asiantuntijoiden jo pitkään ennakoimalla polulla, jolla koronatautikin muuttuu ennen pitkää vain yhdeksi tavalliseksi flunssaksi muiden joukossa.”

”Sitä odoteltaessa varovaisuus on silti vielä pitkään tarpeen. Pandemia ei ole Suomessakaan ohi ennen kuin se on kaikkialla maailmassa ohi, eikä siihen auta muu kuin riittävän laaja rokotekattavuus.”

Ilta-Sanomat kirjoittaa, että pörssien kurssihermoilu omikronin vuoksi voi äkkiseltään vaikuttaa markkinoille ominaiselta ylireagoinnilta.

”Hermoilua ei kuitenkaan ole syytä vähätellä eikä varsinkaan ilkkua vahingoniloisesti pelkästään pörssipelureiden huoleksi, sillä hermoilun taustalla on todellisia talousriskejä.”

”Uusi virusmuunnos ja uudet rajoitukset osuivat arkaan aikaan, sillä moni EU-maa oli jo ennestään pinteessä neljännen ja paikoin jo viidennen koronatartunta-aallon kanssa.”

Kauppalehti kertoo, että uusi muunnos pelästytti korona-aikaan melko rauhallisina pysyneet markkinat.

”Omikron-huolet voivat iskeä varsinkin palvelusektorin yritysten luottamukseen. Ainakin ravintola- ja matkailuala kärsii tilanteesta.”

”Pikkujoulukauteen on ladattu suuria odotuksia. Onneksi koronapassin käyttöä ymmärrettiin laajentaa juuri juhlakauden kynnyksellä.”

Ilkka-Pohjalainen luonnehtii koronavirusta uusine ilmenemismuotoineen sitkeäksi riesaksi.

”Kukaan ei tiedä, mitä talvi tuo tullessaan. Vuosi sitten oltiin samassa tilanteessa, tosin sillä erotuksella, että ketään ei ollut vielä rokotettu.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide