Missä viipyy Päijänteen merikanavan valmistelu? - Mielipide | HS.fi

Missä viipyy Päijänteen merikanavan valmistelu?

Päijänteen uusi merikanava palvelisi ainakin seitsemää eri maakuntaa.

6.12.2021 15:00

Suomessa tarvitaan uusia merkittäviä investointisuunnitelmia maan kehittämiseksi EU:n tuella. Osa ratahankkeista on nyt hyvässä myötätuulessa.

Ratasuunnittelussa tulisi ottaa huomioon myös maankäyttö Päijänteeltä Loviisaan johtavaa uutta merikanavaa varten. Se avaisi suuria mahdollisuuksia erilaisille tavaravirroille vajaan puolen Suomen alueella ja palvelisi myös matkailun kehittämistä.

Päijänteeltä Iitin Pyhäjärvelle on jo valmiina vesireitti uudistetun Kimolan kanavan kautta. Sen jatkoksi olisi kiireesti ryhdyttävä suunnittelemaan jatkokanavaa Pyhäjärveltä Artjärven kautta jokireittiä pitkin Loviisaan. Kanavan pituus olisi noin 40 kilometriä. Päijänteen uusi merikanava palvelisi ainakin seitsemää eri maakuntaa Etelä-Pohjanmaalta Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson kautta Uudellemaalle. Maakunnat nyt yhteistyöhön kampanjoinnissa.

Talvien lyhentyessä uuden kanavan käyttöaika pitenisi. Se tarjoaisi myös vaihtoehtoisen ja kilpailevan väylän Saimaan kanavalle, mikäli sen käyttö mahdollisen kriisin aikana vaarantuisi tai naapurimaa nostaisi vuokraa kohtuuttomasti. Tulevaisuudessa sähköllä toimivat matkustaja-alukset eivät vaaranna vesien puhtautta. Vesitie ei kulu eikä pölyä, sanotaan.

Nyt tarvitaan tulevaisuuden investointeja EU-rahoitusta varten. Kilpailevia kohteita löytyy kyllä muista maista.

Paavo Manninen

Hamina

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide