Nykyhäätkö muka vievät ylettömästi aikaa ja rahaa? Ennen ne vasta veivätkin - Mielipide | HS.fi

Nykyhäätkö muka vievät ylettömästi aikaa ja rahaa? Ennen ne vasta veivätkin

Entisaikaan avioiduttiin pimeimpinä kuukausina ja valmistauduttiin vihille jo lapsesta saakka.

4.12.2021 2:00 | Päivitetty 4.12.2021 16:47

Joulukuu on alkanut kalisevan koleana, mutta jos matkustettaisiin sadan vuoden taakse, ilmassa olisi näihin aikoihin myös rutkasti lämpöä.

Elettäisiin kuuminta hääsesonkia. Aikoinaan avioitujat suosivat nimittäin kesän sijaan marras–joulukuuta. Kiireisimmät maataloustyöt olivat ohi, ja piikojen sekä renkien palveluskaudet päättyivät.

Ajankohdan lisäksi myös monet muut hääperinteet erosivat nykyisestä. Niiden ajatteleminen lämmittää näin alkutalvesta enemmän kuin adventtikynttilä.

Nykyään päivitellään, miten paljon rahaa ja stressiä häät nielevätkään. Ennen ne vasta nielivätkin.

Jos etusijalla ovat nyt vihkiparin juhlaunelmat, niin entisaikaan pelissä oli enemmän: sukujen ja talon tulevaisuus.

Myös nuorille käännekohta oli niin hurja, että sitä on vaikea verrata nykymaailman päätöksiin, kuten opiskelupaikkaan ja ammattiin. Puolison valinta ratkaisi koko loppuelämän.

Siksi edes kosinta ei ollut mikään pikainen polvistuminen vaan usein julkinen neuvottelutilaisuus, joka saattoi kestää tuntikausia, läpi yönkin. Suvut väänsivät myötäjäisistä, ja kyläläiset pakkautuivat katsomaan.

Koska avioliitto oli elämän tärkeimpiä päämääriä, monet tytöt valmistivat jo pienestä pitäen kapioita eli liinavaatteita, jotka oli tarkoitus viedä uuteen kotiin. Työt olivat keskeinen näyte vaimonkyvyistä.

Loppukiri alkoi kihlauksesta. Koko juhlia edeltävä vuosi saattoi upota kapioiden ohella häälahjojen tekoon – odotettiinhan juuri morsiamen jakavan tavaraa häissä vieraille.

Se saattoi tarkoittaa satoja sukkapareja ja nenäliinoja. Talkooavuksi haalittiin kylältä jopa kymmeniä naisia.

Tarvittiin tietysti myös kelpo kaaso. Tärkein tehtävä ei ollut polttarien järjestäminen vaan morsiuskerjuulla avustaminen. Usein morsian ja kaaso kiersivät kylällä kerjäämässä käsityömateriaaleja. Heidät tunnisti jo kaukaa valkeasta saalispussista.

Hääpäivänä kuuluu nykyisin loistaa hymyä, mutta entisaikaan sekin oli toisin. Piti itkeä, ainakin Karjalassa.

Kun morsian jätti kotinsa, vaikeroi hän itkuvirsiä. Oli hyvästeltävä lapsuuden pihapiiri ja ihmiset. Mitä riipaisevammin sen tekisi, sitä onnellisempi tulevaisuus kaiketi olisi.

Entä jos liitosta ei lopulta tullutkaan auvoisaa? Edes vuolaista kyynelistä huolimatta?

Sitä oli hyvin vaikea purkaa. Erolle oli vain harvoja hyväksyttäviä perusteita.

1890-luvulla yleisin niistä oli puolison karkaaminen.

Kirjoittaja on HS:n Kuukausiliitteen toimittaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide